GoExpo 13 herätti jälleen koskimelojat talviuniltaan. Melontakortteliin oli pakkautunut hyvä kattaus alan toimijoita sekä järjestöjen että kaupalliselta puolelta. Koskimelonta.comin toimituksen vanhin ja uusin jäsen meloivat mukaan kauden avaustapahtumaan.
Melontakorttelin laitamilta löytyi kalamies.com:n allas, jossa Tanskasen Jussi kävi pyörittelemässä pelipaattiaan. Yleisön ilmeet olivat hyvin moninaisia. Monen silmistä paistoi arvostus, mutta ilmeisesti liikkeistä puuttui sitä ”isoa ilmaa” nuorempien yleisön edustajien silmissä. Näyttävästi muutamat kärrynpyörät ja voltit kuitenkin lävähtivät ja muutama takarivinkin katsoja pääsi ”vesiurheilun makuun”.
Jacksonin kovin uutuus Star-sarja löytyi esiltä Eräketun osastolta. Odotukset tuntui olevan melko kovia sekä myyjän, että uutuus Allstaria kuolaavien melojien osalta. Mielenkiinnolla odotellaan millaisen vastaanoton paatti saa suuren yleisön silmin, kun sitä päästään paremmin aaltoon testaamaan. Jäädään odottelemaan kommentteja. Eräketun osastolla oli myös Jacksonin laskupaatti Karma. Esillä oli keskimmäinen koko mallistosta ja sekin sai Antin silmät kiilumaan putouslaskujen suhteen. Eräketulla oli tulollaan uusi melamerkki Ophion. Koskimeloja ei kuitenkaan tullut messuille mukaan, joten näihin joutuu tutustua Nokialla liikkeessä. Toimituksen mielenkiinnon herätti lopulta kuitenkin eniten Jacksonin koskikäyttöön suunniteltu SUP-lauta. Sup-laudalla melottiin myös melontanäytöksen yhteydessä, mutta melkeimpä enemmän toimitus jäi odottamaan mahdollista näytöslaskua iceBREAK-tapahtuman yhteydessä.
Natura Viva oli jälleen messuilla mukana. Osastolla oli hyvä otos erilaista melontakalustoa. Koskimelonta.comin toimituksen silmiin suurin mielenkiinto kohdistui kuitenkin koskikalustoon. Paattien osalta suurimpana uutuutena on tulossa ZET Velocin ja Raptorin isoveli Director joka tuo ZETin laskupaattimallistoon sen isoimpien melojen kaipaavan mallin. Tai vastaavasti ehkä vielä hieman isompiin putouksiin sopivan mallin. Paatti ei kuitenkaan ehtinyt messuille esille, vaan on tulossa kevään aikana. Melatarjonta on laajentumassa Accentin mallistolla kevään aikana. Aiemmilta vuosilta tuttuun malliston alapäähän on tulossa mukaan myös laadukkaampia malleja. Varustepuolella Sandiline on tuomassa anorakki+aukkopeite yhdistelmän, joka oli jo toimituksen pikatestissä hallissa. Freeplay combo oli miellyttävän tuntuinen tulokas. Kurssitarjonta pysynee samoilla urilla aiempien vuosien kanssa. Koskimelonnan alkeis- ja jatkokursseja järjestetään kuluvan vuoden aikana läpi kesän elo-syyskuun taitteeseen asti.
Bear & Waterin osastolla koskimelonnan uutuuksina mukana oli Wavesportin Recon creekkipaatti. Wavesportin uutuus noudattelee samaa suunnitelluperiaatetta kuin Pyranhan Shiva sekä Zetin laskupaatit. Takakansi nousee melko korkealla suhteessa aukkoon ja penkkiin. Hienon näköinen paatti oli tämä Wavesportinkin uutuus. Meloista uutuuksina esillä oli AT:n malliston viime keväänä nopeasti loppuun myyty Eddy ja AT2 superduty ja superlight. Daggerin pelipaatin Jitsun toimitusaika on ikävästi venynyt tehtaan lupauksista huolimatta eteenpäin. Tämän hetkisen tiedon mukaan paatin pitäisi saapua Suomeen toukokuun lopulla.
Viimeisenä suunnistimme Welhonpesän osastolle. Welholla on myös myynnissä Jacksonin uutuudet, messuilla näitä ei kuitenkaan ole esillä. Tosin hintoja sieltäkin saatiin hyvin kyseltyä. Myös Jacksonin koskikaksikko Dynamic Duo on tulossa Welholle myyntiin. Pyranhan uutuuksista esillä oli Kohinan osastolla messujen ajan majaileva Jed ja Welhon osastolla jo aiemmin mainittu laskupaatti Shiva. Varusteiden osalta tämän vuoden uutuuksina oli koskimelojien hyväksi toteamat Astralin liivit ja Norjalaiset Sweet Protectionin anorakit. Anorakkipuolella myös Peakilta oli tulossa tälle kaudelle uutuuksia. GoPro:n kilpailija Liquid Image on saatavilla Klaukkalasta. Toimitukselle lupailtiin testiin kameraa, katsotaan josko saataisiin jossain vaiheessa jonkinlaista vertailtutestiä aikaiseksi GoPron kanssa.
Järjestöjen osalta lippua piti korkealla Kohina -koskimelonta ry. Kohinalla oli kova rumba päällä uuden lehden esittelyn suhteen ja kesän kurssien täyttämiseksi. Jos koskimelonta siintää vielä toteutumattomana unelmana, kannattaa suunnata haastattelemaan Kohinalaisia, josko tälle kesälle saataisiin uusi harrastus plakkariin. Niin ja tietysti uunituore lehti iltalukemisiksi.
Mainittujen esittelijöiden ja tuotteiden lisäksi esillä oli laaja skaala erinäköisiä koskikajakin näköisiä, mutta pidempiä tai vastaavasti kannettomia kapineita ja oli kait siellä jotain soutajiakin. Ja tietysti miljoona muuta lajia messujen hengenmukaisesti. Eli kyllä siellä nähtävää riittää, suurempi ongelma tulee todennäköisesti ajanpuutteen suhteen.
GoExpo-messut ovat auki seuraavasti:
Perjantai 8.3.2013 klo 12–19
Lauantai 9.3.2013 klo 10–18
Sunnuntai 10.3.2013 klo 10–17
Mikko Aho, Antti Paavilainen
Koskimelonta.com