Käytiin Pernoolla lauantaina jatkokurssin yhteydessä. Vesille porukka siivitettiin sanoin ”rastit voi suorittaa joko oikein…tai hitaasti”
Tuomaristoa koitettiin lahjoa korruptiosuklaan voimin jo Kontilla
Mittaa toisistaan ottivat kaksi joukkuetta. Ryhmäjako muotoutui harkitusti kypärien värin mukaan.
Uljasta taistoa 11 rastin ratkaisemisesta käytiin vesillä
sekä..metsässä?!
Lopussa joukkueita odotti kryptinen sanamysteeri
MIKÄ IHMEEN KIRDPNVIRTA?! Neitikoskella käyneet ehkä arvaakin tässä vaiheessa…:)
Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2014
Henkilökuvia – osa 1
Juttua kirjoittelee kevään ekan alkeiskurssin tulokas, Petra
Kirjoittelen kesän ja syksyn mittaan tänne henkilökuvia koskimelojista! Henkilökuvien sarjan aloittaa Ahon Mikko, johon tutustuin viime syksynä kanoottipoolon kautta. Aloitan Mikosta, sillä hän oli matkassa, kun kävin ekaa kertaa itse koheltamassa koskessa keväällä ja jäin kerrasta koukkuun 🙂
Henkilökuvassa Mikko Aho – koskimelontaa since 2012
Kuinka aloitit koskihommat? Näin facebookissa Paavilaisen Antin päivityksen, että hallikurssilla olisi tilaa, se herätti kiinnostuksen sen verran, että tuli ilmoittauduttua – mietin vielä hallikurssin jälkeen jatkaako harrastusta sen pidemmälle, ilmoittauduin kuitenkin koskikurssille
Miten homma eteni alkeiskurssin jälkeen? Alkuun kiinnosti eniten laskeminen ja ajattelin, että se on se mun laji – pian kuitenkin havaitsin sen, että pelipaatti olisi huomattavasti miellyttävämpi täällä haasteiden saamisen näkökulmasta. Pelipaatin hankin vuosi sitten keväällä
Hienoin hetki koskessa? Kuusamo tänä keväänä on jäänyt erityisesti mieleen. Se oli omalla kohdallani ensimmäinen oikea koskimelontaretki, missä pääsi laskemaan yhtenäisiä pidempiä koskia. Kuusamossa varsinkin Kuusinkijoki oli hieno
Eniten jännitti? Kuusamossa Oulangan kanjonin pikkuköngäs – olin päättänyt, että lasken sen, mutta jännitti aika kovin. Lasku meni hyvin ja vaikeusastetta pienensi se, kun näki ensimmäisten melojien laskevan kosken
Koskimelontaan liittyviä haaveita? Norjan reissu – ensi kesänä sinne
Mitä haluaisit oppia? Melomaan. Tarkemmin? Nyt haetaan tuntumaa taas pelipaatin käyttöön, kun kevään polvileikkauksen myötä en ole niin paljoa käyttänyt sitä
Harrastat myös kanoottipooloa, miten se on vaikuttanut koskimelontaan? Poolo on kehittänyt melontataitoja, tuentoja ja paatin käsittelyä sekä tuonut melontaan rentoutta, kun paatin heiluminen ei poolon pelaamisen myötä samalla tavalla pelota. Eskimo on myös parantunut
Mikä koskimelonnassa on sulla ”se juttu”? Ihmiset. Hyvä henki ja porukka, jossa on kivaa harrastaa. Koskimelonnan ympärillä on hyvin avoin ja vastaanottavainen yhteisö, jossa saa oppia ja neuvoja
Viimeiset sanat ! Musta koskimelonnassa olennaista on se, että haetaan koko ajan itselle haasteita – jos tuntuu, että kaikki on kivaa ja helppoa ollaan menossa väärälle tielle, säännöllisin väliajoin pitää olla jotain mikä vähän pelottaa
Sølna
Uusia pätkiä haeskelemassa. Teksti norjalaisesta jokioppaasta: ”few eddies” tarkoittaa yhtä akanvirtaa/5km.
Driva Rafting – Viimeisen päivän turnajaiset
Uni maittoi perjantainakin aamusta pitkään. Päivän ohjelmassa oli koko porukalla Drivan Rafting. Kaksi autoa starttasi leiristä kahdentoista aikoin melomaan, meidän autoporukan aloittaessa tuolloin vasta aamupalaa.
Meidän retkeen osallistuivat Jukka Huitila, Tomi Härkönen, Ilkka Nissinen, Juuso Järventie, Sami Mutanen, Christian Coleasa, Jarkko Mikkola, Jukka Kortesoja, Mikko Olkkonen, Aki Liuski, allekirjoittanut sekä vahvistuksena Lofoottien suunnalla asustava Taber.
Lähtöä odottelemassa
Drivan vesimittari (Gråura) näytti lukemaa 2,34 m eli vesi oli varsin vähissä. Siltapilariin maalatun asteikon mukaan vesi oli nollassa, joten varsin erilaista oli luvassa kuin veden ollessa 3-5 nurkilla.
Take outissa törmättiin aiemmin vesille lähteneisiin. Ollikainen kertoi kosken olevan muuten selkeä, mutta tähtipaikassa ylästoppari on pitävä ja moni olikin tässä kaatunut. Tämä tähtipaikka on vaativin kohta kyseiselle reitille ja se käydään katsomasta maista käsin. Paikka on myös helppo kantaa.
Alkupätkällä tuli muutamat uinnit ja hetken aikaa jouduttiin etsimään Christianin veden alle jumiin jäänyttä melaa. Onneksi mela löytyi, koska ryhmien sekoittumisessa ei oltu huomioitu ottaa varamelaa mukaan.
Tähtipaikalla Taber booffaili oikean haaran möläystä sillä aikaa kun muu porukka katseli linjaa vasemman haaran laskuun
Tähtipaikalla olikin keskiaikaista turnajaishenkeä käynnissä. Huitila laski ensimmäisenä ottaen hontossa huutia, päästen kuitenkin paikasta pois ja pyöräyttäen itsensä pystyyn. Seuraavan vuorossa oli Kortesoja, jonka huudit päättyivät uintiin.
Jukka Kortesojan lensi perän kautta katolleen, hieman myöhemmin aukkopeitto aukesi..
Seuraavan vuorossa Juuso, joka niin ikään otti uinnit. Täytyy antaa pisteet kaikille mukana olleille. Melojat pitäytyivät alkuperäisessä päätöksessään laskea, vaikka yksi toisensa jälkeen ottivat paikassa kyytiä luonnonvoimilta.
Mikko Olkkonen tyylittseli ensimmäisenä pystyssä tähtipaikan
Juuso Järventie vesipisaran läpi kuvattuna
Sami Mutanen totesi kanjonin lopussa että ihan eri paikka kuin edellisvuonna, jolloin vesi oli melkein metrin korkeammalla ja vauhtia oli paljon enemmän. Taustalla Mikko Olkkonen.
Illalla pakattiin kamat ja valmistauduttiin Tukholmaan lähtöön aamulla neljän-viiden välissä. Osa porukasta jäi jatkamaan reissua ja toivottavasti saamme lukea näistä seikkailuista pian lisää koskimelonta.comista. Laivalla riitti juttu kerrottaksi ja kuunneltavaksi.
Kiitokset kaikille mukana olleille. Ainakin omalta kohdaltani onnistunut reissu, rikkoutuneesta kajakista huolimatta. Jefestä löytyi toinenkin halkeama pohjasta, joten muovi on alkanut antaa periksi. Uutta paattia siis kiikariin. Tästä Norjan reissusta saattaa tulla vielä myöhemmin lisää juttua allekirjoittaneen kirjoittamana, mutta katsotaan sitä myöhemmin (niin ja tietysti kuvia).
Hyvää kesää ja alkaneita helteitä!
-AnttiP
Ylä-Rauma Carnage – Part II
Torstaina heräilin puolilta päivin ja aamupalaa rähmäisin silmin katsellessa mietiskelin, että mitenköhän virtaa riittää päivän melontoihin. Edellinen yritys Ylä-Raumalla keskeytyi heti alkuunsa ja univelkaa ehti Lillehammerin kierroksesta kertyä. Matkaväsymyksestä ja päivärytmin sekoamisesta johtuen blogin kirjoittaminenkin viivästyi.
Rokka lähti meille shuttlebunnyksi ja näytin matkalla mistä pääsisi katsomaan pätkän kiintoisimmat möläykset jalkapelillä. Ensimmäisessä koskessa edellisenä päivänä otettu sakkokierros kummitteli takaraivossa, eikä noin kuution kasvanut virtaama (+10 %) tehnyt paikkaa yhtään helpommaksi.
Linja piti suht hyvin.. Puhkaisin honton tällä kertaa turhankin vauhdilla enkä ehtinyt ottamaan parasta linjaa kattilan kohdalla, mutta pienellä kolistelulla vasempaan kallioon päästiin pystyssä jatkamaan.
Kakkoskoski meni mukavasti, rannalta löytyi myös edellispäivänä kadonnut slingi. Levähdyspaikan koskessa oli yleisöä, mutta 13 kuution virtaama ei aiheuttanut tällä kertaa sirkusta tähän jännään pikku droppiin.
Mini-Hukan yläpuolella oleva 2 metrin droppi oli helposti laskettavassa kunnossa. Paikka on syytä käydä saaresta käsin katsomassa, jotta pääsee hyvälle booffilinjalle. Paikka kuumottaa aina pikkuisen itseäni, onpahan edelliset uintini peräisin putouksen alta kesältä 2008. Eikä painetta helpota tieto siitä, että dropista noin 50 metriä alempana on 5 metrinen Mini-Huka -putous.
Laskut meni hyvin ja päästiin ylädropin jälkeen rantautumaan katsomaan alempaa, varsinaista putousta.
Jukka Kortesoja laskemassa Mini-Hukan yläpuolella olevaa pienempää putousta
Itse Mini-Hukan lasku noudatti tuttua kaavaa tältä viikolta; Maisteri Ollikainen laskee ensimmäisenä, ilman että alla on ketään vesillä, kaatuu, ui ja reskuttaa itse itsensä. Itse tuli otettua tässä välissä pienet vapaauintiharjoitukset kun ei ollut varmuutta ehtiikö Jukka saamaan melansa kiinni vai ei.
Vänskä laski seuraavana ja homma meni hyvin, kuten myös Pesosella. Kortesojan neitsyys uimisessa meni putouksessa, eli paikassa tuli kahdet uinnit. Sikäli erikoista, että pätkää monesti laskeneena en ole kertaakaan nähnyt tässä kenenkään uivan.
Loppupätkä meni hyvin, tiukin koskista kannettiin, eli vempulat jätettiin vetämättä. Kosken alussa oleva hontto oli erittäin vaikeasti puhkaistavissa eikä kosken lopussa oleva ”päänkatkaisuluiska” näyttänyt myöskään kovin kutsuvalta.
Pätkän lopussa oli hieman aikaa ihailla komeita maisemia
Vesimittari näytti 1,38 metriä, eli noin 13 m3/s.
Päivän aikana Heltolalta oli tullut viesti, että Åsengjuvetilla on täysi tivoli käynnissä ja uudessa majapaikassa saatiin kuulla, että myös Valldølan porukalla oli riittänyt hulinaa. Yhteen kun ynnäiltiin, niin torstaina oltiin kasvatettu uintitilastoja vaatimattomasti kahdellakymmenellä uinnilla. Huh huh! (ja yksi paatti sekä mela olivat kadonneet)
Perjantaille oli odotettavissa jotain kevyempää, vähemmän uintipainotteista, mutta kuinka siinä sitten kävikään..
p.s. Kuten yleensä, jatko-osat ovat aina huonompia eikä tässäkään tullut poikkeusta. Carnaget jäivät väliin, mutta sentään parit uinnit 🙂
Päivä (ja yö) Revalla (30.6.2014)
Automatka Sjoalta Revåalle kulki yläilmoihin kauniin maiseman läpi kohti Skåbun kylää. Vuorilta tie laskeutui Gausajoen vartta pitkin ja johti meidät alas laaksoon. Lyhyen harhailun jälkeen löysimme pikku lirun. Kysäisin läheisestä kahvilasta oliko tuo puro meidän Toivioretken määränpää… ja olihan se.
61°14’18.7″N 9°44’00.3″E
Joki kulkee aukeassa maastossa ja kiinnostavaa IV- laskettavaa löytyy 12 kilometrin verran. Joen virtaamasuositus on 11-15m3. Varovaisen arvion mukaan joessa virtasi vettä nyt noin puolet minimistä. Päätimme tehdä piston maastoon ja haikkasimme kolme kilometriä sateen raikastamaa maata. Päätös melomisesta helpottui hieman kun löysimme 5 + 2m tupla dropin.
Aurinko paistoi, kun shutletimme itsemme yläpuoliselle järvelle. Alussa piti tahkota kolme kilometriä lettumelontaa, kunnes vesi alkoi hiljalleen virtaamaan.
Sitten seurasi muutamia pikkuputouksia ja ensimmäinen kantopaikka. Kolmosen droppi laski suoraan kohti kallioseinää. Paremmalla vedellä paikka on täysin laskettavissa.
Vauhdikasta creekkausta kesti vielä hetken mutta sitten romelikko haastoi huumorin. Uittu viisi kilometriä naarmuja. Ilta alkoi pimenemään ja päivä oli ollut jo pitkä. Lähdössä 80 gramman tonnikalapurkki jaettiin neljään osaan, koska Toivioretkeen valmistautuminen oli.. nooh koskimelojan kouluarvosanoin luokkaa 4-.
Ilta kymmeneltä saavuimme pitkälle luiskalle, joka johti aiemmin päivällä scouttamaamme tupla droppiin. Vaikka luiska oli vähävetinen, Ville päätti laskea sen.
Sitten putouksen kimppuun. Pienen tuijottelun jälkeen Petteri istui paattiin ja myöhästyi booffivedosta pudoten muikkuna suoraa putouksen alle. Kajakki kellahti katolleen ja pesula toimi 10 kruunun kolikolla viidellä kuutiolla vertikaalia. Ville heitti köyden tarkasti ja kajakki hinattiin kanjonin reunalle. Meloja saatiin turvaan ja matka jatkui kantamalla.
Joki putosi kanjoniin, vaudikkaat kosket olivat vasta edessä. Valo loppui ja kiviä kierreltiin kuulon varassa. Edessä oli muutama kilometri hyvää crekkausta mutta veden vähyyden takia meidän piti laskea tarkasti. Kannoimme muutaman siivilän.
Kajakit vesille ja pari tiukkaa käännöstä vaudikkaassa serpenttiinissä. Keula laakakivelle, josta pudotus puolentoista metrin droppiin, huolellinen lähestyminen ja seiskan luiskan puolivälistä lävähti autoboof kaikille pystyyn. Melkein vaivan arvoista. Normivedellä tätä pätkää ei edes lasketa.
Loppuun romelikkoa väsymykseen asti ja vesiltä pois kello yksi yöllä. Onneksi Laurilta löytyi kaikille kokikset. Oikealla vedenkorkeudella joki on todellinen helmi!
Ylä-Rauma Carnage – Part I
Keskiviikkona herätys Dombåsissa ja hitsaamalla korjattu Jefe odotti nurmikolla lujuuskokeeseen pääsyä. Autojen keulat käännettiin Ylä-Raumaa kohti ja tunnin ajomatkan jälkeen oltiinkin lähtöpaikalla. Ala-autoa viedessä bongattiin levähdyspaikalla Gene17 tarrat kyljissä oleva paku, takaisin lähtöpaikalle ajaessa pysähdyttiin vaihtamaan kuulumisia Simon Westgarthin kanssa, joka oli porukkansa kanssa tulossa samalle pätkälle.
Hieman yli 12 kuution virtaama lupasi meille hyvää. Vettä olisi riittävästi, mutta ei mene vielä liian jämäkäksi. Myös Ylä-Rauma on pool-droppia, eli möläytysten alla on yleensä hyvät ja rauhalliset altaat, mutta itse kosket ovat sitten selkeää IV-luokan menoa (+ lopussa yksi vitosen koski).
Ensimmäisessä koskessa Jukka Ollikainen starttasi homman oikeanpuoleisesta haarasta (valittavina on kaksi erilaista reittiä). Laskun loppuosassa Jukka päätyi kalliota vasten ja kaatui nurin. Eskimokäännös ei noussut ja edessä oli Jukalle tämän kesän toinen uinti ja tyylikäs self-rescue. Itselläkään ei laskulinja pitänyt samaisessa koskessa ja jäin synkkään (ja ennestäänkin kovin tuttuun) kattilaan, pääsin tästä kuitenkin ensimmäisellä yrittämällä pois, vaikkakin hieman huterin ottein.
Jukka Kortesoja laski ainoana vasemman haaran tarkan linjan slaidin
Toinen koski on lyhyt, hieman hankalasti kajakista käsin luettava, mutta itse muistin karkeasti mistä kohti lähteä liikkeelle ja lopun pystyisin kajakista käsin lukemaan. Osa porukasta kävi rannalta katsomassa, kun en halunnut antaa epävarmoja ohjeita, enkä toisaalta halunnut koskea myöskään rannalta katsoa. Timo Pesonen kurkkasi rannalta ja halusi laskea ensimmäisenä. Menin itse Timon perässä ja lasku meni meiltä hyvin.
Timo Rokka hetki ennen ylävirran kautta ympärimenoa
Jukka Kortesoja ja Timo Rokka tulivat viimeisinä kosken alas ja molemmat ajautuivat laskulinjassa ylhäällä hieman liikaa vasemmalle ja tätä seurasi kaatumiset. Rokan osalta kaatuminen johti ajautumiseen sivuttain stoppariin, jossa vauhdikas ylävirtaflippi taisi aiheuttaa Timon olkapään sijoiltaan menon. Mies ongittiin rantaan ja olkapäätä yritettiin laittaa paikalleen tuloksetta parilla eri tekniikalla. Tässä vaiheessa ei kipu haitannut toimenpidettä, mutta yksinkertaisesti Timon voimat (ja auttajien voimattomuus) sekä taidot eivät riittäneet tällä kertaa. Siirsimme Timon saaresta tien puoleiseen rantaan, johon JukkaK olikin ehtinyt jo käydä hakemassa auton. Hätänumerosta meidät ohjattiin 40 km päässä olevan Lesjan ”Doctor Houseen”.
Minä, TimoR ja TimoP lähdettiin kohti Lesjaa ja lääkäri aloitti kipulääkityksen. Nuori lääkäri kertoi, että on laittanut useita olkapäitä paikalleen, mutta sanoi isojen lihasten olevan haaste ja mahdollisesti edessä olisi matka Lillehammeriin (180 km päässä), jossa pystytään antamaan vahvempia lääkkeitä. Ja niinhän siinä kävi, ettei kolmen miehen voimat ja taidot riittäneet tässäkään vaiheessa. Klo 16:45 lähdettiin ajamaan Lillehammerin sairaalaan.
Valitettavasti omakohtaista kokemusta olkapään sijoiltaan menosta omaavana arvelin, että olkapää kuvataan ja laitetaan nukutuksessa paikalleen, ja homma ohi parissa tunnissa.. Saavuimme sairaalaan ennen ilta kahdeksaa, sen jälkeen jouduimmekin varsinaiseen rulettiin. Ilta oli sairaalassa kiireinen ja koska täälläkään eivät lääkärit saaneet kipulääkityksellä ja relaksanteilla kyllästetyn Rokan olkapäätä paikalleeen, oli edessä odotettu nukutus. Kiireisemmät potilaat menivät kuitenkin korkeammalla prioriteetilla ohi. Odotimme ja odotimme..
Timo (ja myös toinen Timo sekä allekirjoittanut) oltiin kuitenkin tilanteeseen nähden hyvillä mielin ja naurua riitti illan aikana. Potilaan perustiedot piti antaa seitsemään eri kertaan ja taidettiin samalla myydä joku tietojärjestelmäkin sairaalalle. Ja jokaiselta taholta tärkein kysymys oli, että saahan operaation sitten kuvata videolle 🙂
Potilas-Rokka
Yhden jälkeen yöllä lääkäri ehti käydä jo varoittamassa, ettei Timo pääse operaatioon mahdollisesti kuin vasta aamulla. Aloimme huolestua ja tenttasimme lääkäriä tästä. Tiedä auttoiko, mutta varttia myöhemmin hoitajat tulivat hakemaan Timon operaation, noin 10 tuntia myöhemmin olkapään sijoiltaanmenosta. Tässä vaiheessa ei tullut lupaa kuvaamiseen, emme päässeet Pesosen kanssa ikuistamaan tilannetta. Hoitajan työntäessä sänkyä kohti hissiä kuului Timon suusta vielä ”Can I take my GoPro?” 🙂
Tunnissa mies tuli takaisin olkapää paikoillaan kantositeessä. Sairaalasta päästiin ulos (jostain takaovesta, kun ei uloskäyntiovea löytynyt) puoli viiden aikoihin, kun nukutuksesta oli kulunut riittävä aika. Statoililta haettiin hampurilaiset (päivän lounas, päivällinen sekä iltapala). Kotimatkalla peura juoksi konepellin edestä juuri kun olin takapenkillä haaveillut nukkuvani muutaman minuutin. Seitsemän aikaan aamulla saavuttiin Dombåsiin ja unta vihdoin kuulaan, puolille päivin asti. Tästä luvassa jatko-osa, eli torstain uusi retki Ylä-Raumalle.
Lohiloinen aiheuttaa toimenpiteitä melojille Norjassa
Norjan ruokavirasto (?) on antanut ohjeita muutamalle lohiloisista vapaalle joelle toimintaohjeita melojille. Kalusto pitää todistetusti olla desinfioitu ennen joelle menoa.
Rajoitukset koskevat Rauma-, Driva- ja Vefsna jokia latvusvesineen. Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen: https://www.facebook.com/notes/npf-teknisk-komité-elv/ban-on-rauma-driva-and-vefsna-information/257834741023032
Alkuperäinen tiedote:
BAN ON RAUMA, DRIVA AND VEFSNA – INFORMATION
In 2013 there is a partial restriction on kayaking in all three rivers. This ban also includes side rivers and upper stretches of rivers within the entire watersheds. This means that rivers like the Grøvu in Oppdal and Susna in Hattfjelldal comes in under the ban.
The ban is effectuated as of 2013 and is issued by the Food Department of Norway. It thus falls under Norwegian law: This means you will be fined if caught kayaking without proof of disinfection, no matter if you are Norwegian, Russian, Italian or any other nationality. The department has stated that there will be controls.They have also stated that if they do catch kayakers not following the restrictions listed below, they WILL ban these rivers entirely from whitewater kayaking for many years to come.
Gyrodactus Salaris, the salmon parasite that is spreading throughout Norwegian watersheds, is the reason for the ban. It gets spread by kayakers, fishermen and everybody else who carries contaminated water in between the rivers.
To be allowed to kayak these rivers, you mush carry proof of disinfection of kayaks and gear with you. There are different ways of organizing this:
1. You buy the disinfection tablets Virkon S that dissolves in water and then has to be applied to your gear and kayak after all kayaking in these infected rivers. These you can buy for cheap (even in Norway) at the Felleskjøpet stores (The farmer´s store) all over the country.
2. You use one of the disinfection stations that are normally situated at the gas station in the closest town to the infected river. They will give you a receipt for the disinfection. Some places this can be rather expensive though, so always ask the price BEFORE you go kayaking. If you are not willing to pay, and do not have Virkon S, then DO NOT KAYAK in the infected river!
The Norwegian Paddle Federation is working closely with the Food Department on how to handle the situation. As of today they are working on an easily distributed information and disinfection system for international and national kayakers. If you want to stay updated on how this work is progressing, and the status of kayaking in these banned rivers, then follow the open group NPF – Teknisk Komitè Elv on Facebook.
Please help us show the world that kayakers can be responsible, cooperative and considerate so that we can keep paddling these amazing rivers also in the future.
FOR MORE INFO E-MAIL Øivind Kleppe: oakleppe@padleforbundet.no
Ylä-Jori – Aurinkoa, jämäkkää ja kalustotappioita
Lähdettiin aamulla Sjoalta pohjoisemmaksi, kun ko. alueen vähän veden kosket eivät houkutelleet (Lågenin Rosten ja Sjoan Ridderspranget). Dombåsissa aamukahvit ja Jorin gaugen kautta kohti yläpätkää. Gaugella käynnistä ei ollut tänäkään vuonna hyötyä, kun mittari alkoi vasta 1,80 metrin lukemista, mutta joen virtaamasta pystyi päättelemään, että riverflow.no:ssa oleva lukema 0,991 m on varmastikin paikkaansa pitävä.
Lähtöpaikailla meillä oli kavereita, itse asiassa aika monta
Ylä-Jorilla maisemat ovat kohdillaan, kunhan ei törmää pusikossa yllättäen myskihärkään
Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi ylängöllä lämpötilan ollessa 15 asteen nurkilla. Aloituspaikalta on vajaan kilometrin melonta ensimmäiselle koskelle. Ylä-Jori on kokonaisuudessaan pool droppia, eli joella on noin 7 tiukempaa möläystä, muutoin homma on melkein sileällä melontaa. Kosken luokitus on V, mutta matala vesitilanne laskee luokituksen pitkälti nelosen puolelle. Mutta ei tässä luokituksia katsotakaan vaan hyvää melontaahan me ollaan hakemassa!
Ensimmäinen koski aloitetaan puolivälistä, yläosan ollessa luokkaa VI-X, tosin tällä kertaa aloitettiin vielä normaalia 10 metriä alempaa. Lähdössä olisi ollut turhan ahdasta ylemmälle startille, mutta hyvät lämmittelyt tuli tästäkin.
Timo Vänskä tyylittelemässä ekaa koskea alas
Toinen koski on yksi pätkän jännimmistä ja Ollikaisen Jukka laski sen ensimmäisenä. Ylhäällä on vauhdikas slaidi ja lopussa parimetrinen köngäs. Ylhäällä tuli pientä haparointia ja linja karkasi hieman, mutta kokonaisuutena homma meni tyylikkäästi. Vänskä näytti seuraavaksi linjansa ja vauhdikkaan slaidin lopussa mies onnistui juuri ennen edessä olevaa kiveä kääntämään kajakkinsa puoliksi katolleen. Mela ja rinta edellä kiveä kohti (katsottiin videolta moneen otteeseen illalla) ja tämän jälkeen nurin. Mela sai varmasti tässä kovan iskun, mutta eskimokäännös vielä onnistui. Timo jatkoi kohti luiskan loppua (kesken kun näitä ei pysty jättämään luonnon voimien sanoessa tahdin), mutta viimeisessä könkäässä taisi melasta loppua viimeinenkin tuki ja seurauksena nurin meno ja uinti. Onneksi Jukka Kortesojan tarkka heittokäsi oli rannalla ja köysi nasahti suoraan Timon kouraan. Keskiviikkonan Vänskä paisteleekin letut koko porukalle.
Timo ja mela
S-mutkan yläosaa lukuunottamatta laskettiin paikat (osa kantoi joitain kohtia). Viimeinen koski on melko pitkä päättyen muutaman metrin droppiin. Alkuosan lähestyminen on isommalla vedellä hieman kinkkinen, mutta nyt näytti helpolta ja olinkin laskemassa koskea ennen kuin muu porukka oli ehtinyt katsomaankaan sitä. Lasku meni hyvin ja jäin vesille odottelemaan seuraavaa. JukkaO tuli vähän ajan päästä alas altaaseen ja samaan aikaan ihmettelin, miksi tuntuu kuin vettä olisi kengässä. Hetkeä myöhemmin ravistin kajakkiani ja huusinkin heti perään Jukalle, että kajakkini on paskana ja lähdin melomaan rantaan. Aukkopeiton avattuani näin ”odotetun” näyn, vasemman pohkeen kohdalla 20 cm pitkä halkeama. Luotettava laskukumppanini Jefe oli nyt viimeisellä reissullaan 🙁
LL Jefen pohja petti, kuitenkin voin suositella erittäin kestävänä laskupaattina, itsellä ollut 9 vuotta ja monesti on kivillekin tultu droppeja ilman minkäänlaisia vaurioita
Lähdin kävellen tielle, muut meloivat take outiin, joka oli noin kilometrin päässä. Dombåsissa Gunnar-Arne (majapaikkamme tuttu isäntä) kaivoi kolvin varastostaan ja halkeama hitsattiin umpeen. Huomenna testataan kestävyyttä Ylä-Raumalla, jossa päässee booffaamaan 4-5 metrisen Mini-Huka -putouksen. Jefellä ei ole asiaa enää kanjoneihin, mutta tien vieressä kulkeville pätkille, kuten Ylä-Rauma, uskaltaa lähteä ainakin koittamaan. Jos hitsaus ei kestä, niin huomenna pohditaan sitten muita vaihtoehtoja.
Alla vielä muutamia kuvia päivältä
Rokka, Kouvolan kovin booffaaja
Ollikainen viimeisen kosken viimeisessä dropissa, tässä allekirjoittaneen kajakki taisi hajota (laskin tarkoituksella dropin oikeaan laitaan kiville välttäen pahan roosterin keskeltä)
S-mutkan loppuosassa Jukka Ollikainen
Illan tinauksissa oli paljon ”auttavia” käsiä
p.s. Uintitilastoista tullut kysymyksiä.. Sunnuntaina Unsetilla 4 kpl, maanantaina Ylä-Ulalla 1 kpl ja Sjoan pelipätkällä 4 kpl. Tiistaina Ylä-Jorilla 1 kpl ja Åsensjuvetilla 4 kpl sekä pelipätkällä 1 kpl. Tiedot ovat vielä vahvistamattomia.. Viime vuoden lukemiin on vielä matkaa, mutta hyvää tahtia nytkin kertynyt jos saldo on 15 nurkilla.
Terveisiä Kontilta sinne Norjaan ja kuulumisia muillekin.
Kontin avaaminen näytti sen, että Norjassa on tosiaan porukkaa laskemassa. Laskupaatit olivat olleet aika kysyttyä tavaraa ja näky oli tiistaimelonnassa tällainen… Laskupaattiosastolla oli hiljaisempaa.
Sehän ei meidän menoa haitannut. Tiistaimelonta keräsi taas hyvän määrän porukkaa, joka jakautui keskiportaalle ja Tormille. Tormin porukka olikin aika sitkeää ja Kontilla olivat takaisin kymmenen korvilla. Jyri tunnelmoi Tormin laskufiiliksiä ” Ykkönen ei ollut pitävässä kunnossa, mutta ykkönen ja kakkonen olivat ihan ok, mitään ei lävähtänyt paitsi eskimoja.” Vika ei ollut koskessa, vaan paatissa…
Tiistain kokoonpano väliportaalla, kameran takana Marko ja edessä Heidi ja Salla.
Saimme myös seuraksemme vierailevat tähdet Heidin ja Sallan, jotka olivat ensimmäistä kertaa koskella ja melkein ekaa kertaa melontahommissa ylipäänsä. Molemmat selviytyivät kunnialla ja Salla tuli Sittarännin alas kaksi kerta alas melonnan päätteksi ja vikalla kerralla mimmi pysyi pystyssä maaliin saakka. Huikea suoritus, alkeiskurssin kesto 2 tuntia!!! Repikää siitä!!!
Meno on ollut taattua laatua hyvässä seurassa, fiilis on hyvä, mutta voisi se kesä sieltä hiljalleen tulla ja lämpö.