Etelän koskimelontakilpailujen olosuhteet voisivat olla paremmatkin, mutta se ei estä yrittämästä. Kilpailukauden avaa superviikonloppu Kymijoella. Freestyle- ja crosskisa samana viikonloppuna, joten nyt kannattaa tulla kauempaakin.
Tätä kirjoittaessa Hirvikoski toimii – näin ollen freestylemelonnan Suomi-Cupin 1. osakilpailun kisajärjestelyt launtaiksi 3.5. ovat täysillä käynnissä. Kilpailuun ilmoittautuminen avataan 26.4. ja kilpailukutsun löydät sitten Koskimelonta.comista.
Kymikoskicros järjestetään sunnuntaina 4.5. Vesitilanteen vuoksi kilpailu sopii erinomaisesti ekakertalaisille, joten tässäpä linkki kilpailukutsuun/ilmoittautumiseen.
Viime kaudella startannut koskicross cup laajeni kaudelle 2024 yhdellä uudella osakilpailulla, jonka Melanvilauttajat järjesti heinäkuisena lauantaina 20.7. Keski-Suomen helmellä, Laukaan Kuusaankoskessa. Olosuhteet suosivat niin kilpailijoita kuin koskelle kerääntyneitä katsojia tarjoten puoliaurinkoista keliä ilman isompia sadekuuroja. Vettä Kuusaankoskessa oli hyvin, Vatianjärven lähtövirtaaman ollessa noin 80 m3/s. Tapahtuma keräsi ilahduttavasti uusia kilpailijoita tänä vuonna olympialaisissakin debytoivan lajin pariin ja koskea lähti valloittamaan yhteensä 14 osallistujaa. Sarjoina kilpailussa järjestettiin miesten yleinen, naisten yleinen ja miesten 45v sarjat.
Aikalaskut
Aikalaskun ensimmäisenä kotikoskensa kuohuihin starttasi Jyväskylän Melanvilauttajia edustava Onni Eronen. Onnin vanavedessä koskeen starttasivat loput kilpailijat minuutin väliajoilla. Radan porttien sijoittelu jätti mukavasti mahdollisuuksia eri laskulinjoille ja melojat tarjosivatkin kilpailua paikanpäällä ja streamin kautta seuraaville katsojille omat näkemyksensä nopeimmista linjoista. Parhaat linjat ja nopeimmat liikkeet suorittivat miesten yleisessä sarjassa Petri Syrjäläinen, Jarkko Hautamäki ja Leo Janka. Naisten yleisessä sarjassa nopeimmat olivat Tiia Boman ja Venla Öster, Jutta Telivuon jäädessä ilman aikaa. Miesten 45 -sarjassa radan painelivat nopeiten maaliin Esa Räikkönen, Pekka Vilja ja Ville Eronen. Ensi kertaa koskessa meloneen Pekka Viljan otteet 45-sarjassa vakuuttivat niin katsojat kuin kanssakilpailijat ja toimivat erinomaisena esimerkkinä ja rohkaisuna muille uusille hypätä rohkeasti mukaan lajin pariin ja kilpailuihin.
Aikalasku MK1
Sija
Kilpailija
Seura
Aika
Erotus
1
Petri Syrjäläinen
Mikkelin Melojat
1:18,52
2
Jarkko Hautamäki
Pieksämäen Kanoottiseura
1:21,53
3,01
3
Leo Janka
Tampereen Vihuri
1:21,79
3,27
4
Onni Eronen
Melanvilauttajat
1:22,55
4,03
5
Jonne Hirvonen
Merimelojat
1:25,86
7,34
6
Esa Räikkönen
Kohina -koskimelonta
1:26,15
7,63
7
Ville Matikainen
Melanvilauttajat
1:31,76
13,24
8
Aku Jyrkinen
Tampereen Vihuri
1:33,21
14,69
9
Ville Eronen
Melanvilauttajat
1:52,90
34,38
10
Juuso Järventie
Tampereen Vihuri
2:03,39
44,87
Aikalasku MK1 45
Sija
Kilpailija
Seura
Aika
Erotus
1
Esa Räikkönen
Kohina -koskimelonta
1:26,15
2
Pekka Vilja
Kajak
1:42,31
16,16
3
Ville Eronen
Melanvilauttajat
1:52,90
26,75
4
Juuso Järventie
Tampereen Vihuri
2:03,39
37,24
Aikalasku NK1
Sija
Kilpailija
Seura
Aika
Erotus
1
Tiia Boman
Lieksan Melojat
1:53,04
2
Venla Öster
Pieksämäen Kanoottiseura
2:47,03
53,99
3
Jutta Telivuo
Merimelojat
DFT
—
Miesten karsintaerä
Miesten yleisen sarjan aikalaskuista kuusi nopeinta jatkoivat suoraan semifinaaleihin ja loput neljä siirtyivät ensimmäisenä ryhmälaskuna vuorossa olleeseen karsintaerään. Karsintaerässä siis Ville Matikainen, Aku Jyrkinen, Ville Eronen ja Juuso Järventie. Heti karsintaerästä lähtien ensimmäinen vastavirtaportti osoittautui erittäin kiinnostavaksi melojien välisessä kamppailussa. Lähdöstä kärkeen kiihdyttänyt Aku sai peräänsä liimautuneen Villen kylkeensä ja joutui lähtemään radan loppuosaan takaa-ajoasemassa. Viimeinen vastavirtaportti tarjosi mahdollisuuden revanssiin Ville Matikaisen jäädessä kolmantena laskeneen Ville Erosen alle Akun hätistellessä ja häiritessä perässään. Kaatumisen seurauksena Aku pääsi kuittaamaan ensimmäisen portin ohituksen ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Ville Matikainen selviytyi erästä jatkoon toisena laskijana kajakkipyörähdyksen jälkeen.
Miesten semifinaalit
Ensimmäiseen miesten semifinaaliin starttasivat Petri Syrjäläinen, Onni Eronen, Jonne Hirvonen ja Aku Jyrkinen. Lähtömerkistä kärkeen starttasivat Petri ja Onni. Pari valjakko tarjosikin jälleen tiukkoja tilanteita ensimmäisellä portilla Onnin kuitatessa mallisuorituksella Petrin ohi. Pitkältä vaikuttavasta takamatkasta huolimatta viimeisellä portilla nähtiin jälleen tiukka vääntö Petrin kuitatessa Onnista ohi. Samalla portilla myös karsintaerälähdön aiemmin melonut Aku joutui luovuttamaan kolmossijansa Jonnelle, joka kiilasi tiukalla linjallaan edelle. Kaksikko kuitenkin otti porttivirheet matkan varrelta. Finaaliin jatkoivat ensmmäisestä semifinaalista siis Petri Syrjäläinen ja Onni Eronen.
Toisessa miesten semifinaalissa meloivat Jarkko Hautamäki, Leo Janka, Esa Räikkönen ja Ville Matikainen. Lähtökäskystä kärkeen ampaisi Leo ja tiukasti perässään aikalaskuissa erinomaisesti melonut Jarkko. Leo selvitti ensimmäisen portin rivakasti ja pääsi reilulla kaulalla loppuosalle, kun taas kakkossijasta käytiin tiukkaa kamppailua Jarkon ja Esan välillä, jotka molemmat lähtivät aivan peräkkäin loppupätkälle. Karsintaerän melonut Ville taas jäi kärkikolmikosta jo ensimmäisen portin jälkeen. Loppuosan leveän kosken kuohut parhaiten hyödynsi Esa Räikkönen, joka pääsi kuittamaan Jarkosta ohi ennen viimeistä porttia ja selviytyi maaliin Leon jälkeen toisena edeten finaaliin.
Finaalit
Semifinaalien jälkeen siirryttiin selvittelemään lopullisia sijoituksia finaalien muodossa. Ensimmäisenä kisattiin naisten finaali ja aikalaskujen jälkeen kolme miesten erää malttamattomina seurannut kolmikko Tiia Boman, Venla Öster ja Jutta Telivuo olivat valmiina syöksymään koskeen. Startista kärkeen lähti Tiia, joka valitsi Venlaa ja Juttaa nopeamman linjan kohti ensimmäistä vastavirtaporttia. Tiia sai suoritettua portin ripeästi ja pääsi livahtamaan kohti seuraavaa porttia Venlan ja Jutan välistä. Jutta pääsi ensimmäiseltä portilta toisena ylittämään virtaa, joka nappasikin hieman voimakkaammin kajakkiin puskien häntä liian alas. Venla käytti tilaisuutta hyväkseen ja kuittasi ennen Juttaa toiselle portille. Ensimmäisenä maaliviivan ylitti ylivoimainen Tiia, jonka jälkeen koskelle kaikkensa antaneet Venla ja Jutta.
Yli 45v miehet asettuivat seuraavaksi lähtöviivalle, mukana Esa Räikkönen, Pekka Vilja, Ville Eronen ja Juuso Järventie. Finaali oli Esa Räikkösen näytöstä miehen hallitessa kärkipaikkaa lähdöstä maaliin saakka ottaen ikämiesten kultaa. Radan alaosalla nähtiinkin sitten dramatiikkaa kun kakkospaikasta keskenään kisanneet Ville ja Juuso ajautuivat hieman suunnittelemistaan laskulinjoista ja takaa Pekka Vilja pääsi kuittaamaan viimeisellä portilla molempien ohi ottaen hopeaa. Pronssille kauhoi Ville Eronen.
Viimeisenä päivän lähtönä kosken niskalle asettuivat riviin miesten yleisen sarjan kärkinelikko selvittelemään lopulliset sijoitukset. Lähdössä viivalla olivat Petri Syrjäläinen, Leo Janka, Onni Eronen ja Esa Räikkönen. Välittömästi lähtövihellyksen jälkeen Leo ja Petri kauhoivat valtavalla intensiteetillä kohti ensimmäistä porttia, Leo ottaen kärkipaikan Petri kannoillaan. Ensimmäiselle portille syntyneestä ruuhkasta kärkikaksikko lähti ylittämään virtaa kiivaasti kappaillen Petrin pudotessa hieman alemmas virrassa. Tämä tarjosi paikan Onnille, joka pääsikin alaosalle Leon perässä jättäen Petriä vain aavistuksen taakseen. Jälleen viimeiselle portille muodostettiin ruuhkaa, josta ensimmäisenä maaliin kauhoi Leo Janka. Petri Syrjäläinen pääsi kuin pääsikin kuittaamaan Onnin ohi viimeisellä portilla ja otti hopeaa. Pronssille meloi heti Petrin perässä Onni Eronen.
MK1
Sija
Kilpailija
Seura
1
Leo Janka
Tampereen Vihuri
2
Petri Syrjäläinen
Mikkelin Melojat
3
Onni Eronen
Melanvilauttajat
4
Esa Räikkönen
Kohina -koskimelonta
5
Jarkko Hautamäki
Pieksämäen Kanoottiseura
6
Ville Matikainen
Melanvilauttajat
7
Aku Jyrkinen
Tampereen Vihuri
8
Jonne Hirvonen
Merimelojat
9
Ville Eronen
Melanvilauttajat
10
Juuso Järventie
Tampereen Vihuri
MK1 45
Sija
Kilpailija
Seura
1
Esa Räikkönen
Kohina -koskimelonta
2
Pekka Vilja
Kajak
3
Ville Eronen
Melanvilauttajat
4
Juuso Järventie
Tampereen Vihuri
NK1
Sija
Kilpailija
Seura
1
Tiia Boman
Lieksan Melojat
2
Venla Öster
Pieksämäen Kanoottiseura
3
Jutta Telivuo
Merimelojat
Summa summarum
Kuusaankosken ensimmäiset viralliset koskicrosskisat tarjosivat tuutintäydeltä draamaa ja tiukkoja tilanteita. Erinomainen debyytti tälle osakilpailulle, joka takuulla tulee vakiinnuttamaan paikkansa kauden tulevien kausien kilpailukalenterissa. Kilpailupaikan lisäksi Kuusaankosken ympäristö tarjoaa hulppeat puitteet jälkipelille. Kilpailutapahtumien läpikäymistä jatkettiin osallistujien kesken Varjolan tilan savusaunalla aivan koskenniskalla.
Melanvilauttajat kutsuu Suomen koskimelojat kilpailemaan Keski-Suomen helmen, Kuusaankosken, kuohuille Koskicrossliigan kolmanteen osakilpailuun! Kuusaankoski/Kuusaa, on lukemattomia melojia vuosien varrella kouluttanut luonnon koski Laukaassa.
Kilpailu järjestetään matalankynnyksen tapahtumana, johon ovat tervetulleita kaikki koskicrossista kiinnostuneet kaikentasoiset kilpailulisenssin omaavat koskimelojat. Laskurata rakennetaan koskeen huomioiden kaikki melojaryhmät.
Kilpailu on seurattavissa livestriiminä klo 11 alkaen.
Koskimelonnan superviikonloppu Kymijoella täytti varmasti kaikkien odotukset! Sää oli kilpailuille suotuisa, Hirvikosken aalto toimi niin kuin yleensä vuoden aikaan sopii, ja koskicrossin rata Langinkoskella sai runsaat kiitokset kilpailijoilta.
Freestyle Lauantai
Lauantain freestylekilpailu osoitti, että viimeisellä junnuvuodellaan oleva Onni Eronen paukuttaa kausi toisensa jälkeen kovempia pisteitä. Onni oli ansaitusti miesten kisan kolmas. Kisakonkarit Visa Rahkola ja Tuomas Kaukola kuitenkin omalla tasaisella suorituksellaan pitivät haastajan takanaan. Visa voittoon alkurien ja finaalin parhailla pisteillä, Tuomas hyvä kakkonen.
Naisten kilpailussa Anni Mykkänen kantoi ennakkosuosikin viittaa, mutta Marjaana Terni ei antanut sen häiritä, vaan nokitti alkuerien kakkossijan kilpailun ykköseksi. Kolmannen sijan vei vielä junnuissakin melova Taru Terni. Junnuista taasen Taru nappasi itselleen voiton.
Langinkosken koskicrossi laskettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Hienoa nähdä, että ensimmäisen kerran huuma ei ole mennyt ohi, vaan nytkin osallistujia oli runsaasti. Iso käsi myös järjestävälle tiimille, sillä kilpailurata sai kaikilta kiitosta ja järjestelyt onnistuivat upeasti.
Koskicrossin neljän hengen ryhmissä kilpaileminen tuo omaa yllätyksellisyyttä kilpailuun, joka on lajin ehdoton suola. Protestiltakaan ei tällä kertaa vältytty, joka sekin on osa kilpailua – yksi välierien lähdöistä otettiin uusiksi Onni Erosen takerrellessa lähtököyden kanssa ilman omaa syytä.
Miesten finaalissa nähtiin dramatiikkaa kun Leo Janka ja Onni Eronen kirjasivat itselleen hylkäyksen porttina toimineen puun kiertämisestä väärin, ja siten molemmat olivat ulkona kärkikamppailusta. Aikalaskussa Visa Rahkola viihdytti katsomoa räpiköityään varsin helpossa paikassa, mutta useamman kierroksen kisassa osaaminen on valttia ja niinpä Visa Rahkola kruunasi itsensä superviikonlopun tuplavoittajaksi, perässään hyvä kilpailukumppani launtailta, eli Tuomas Kaukola.
Kuva: Tuuli Terni karkaa muilta kun puun luona vielä ratkotaan järjestystä.
Naisten tuloslistalla oli tuttu perhe, kun Tuuli Terni vuorostaan meloi kilpailun ykköseksi. Peppi Toivonen kiilasi kakkoseksi ennen Marjaana Terniä.
Aika: Sunnuntai 5.5.2024 Paikka: Kymijoki, kisapaikka varmistuu myöhemmin.
Tervetuloa Kymikoskicrossiin .
Kohina Ry kutsuu kaikki koskimelonnan harrastajat kauden 2024 ensimmäiseen koskicrossikilpailuun keväiselle Kymijoelle. Kisapaikka varmistuu myöhemmin.
Koskicross (tunnetaan myös Boatercrossina) on vauhdikas melontalaji, jossa melotaan radalla ensin aikalasku, jonka jälkeen tapahtuma jatkuu pudotuskilpailuna neljän kilpailijan yhteislähtönä.
Kilpailu on avoin kaiken tasoisille koskimelojille ja toivotammekin tervetulleiksi myös vasta koskimelonta harrastuksen alussa olevat melojat. Tavoitteena on järjestää hauska tapahtuma, jossa melojat ottavat toisistaan mittaa Kymijoen koskialueelle rakennetulla radalla.
Ilmoittautumiset tulee tehdä 30.04.2024 mennessä Sporttisaitille.
Osallistumismaksu
20 euroa per sarja. Ilmoita seura, melojan nimi ja sarja.
Kilpailuihin osallistujilla on oltava voimassa oleva Suomen Melonta- ja Soutuliiton kilpailulisenssi ja hänen tulee olla joko suomalainen tai kilpailuvuoden alussa 1.1. Suomessa vakituisesti asuva ulkomaan kansalainen, joka on liiton jäsenseuran jäsen ja edustaa kilpailussa tätä seuraa.
Muistathan tarkistaa vakuutusturvasi! Kisaajia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.
Alustava aikataulu:
Klo 11.00 kisainfo
Kisainfo on kaikille kilpailijoille pakollinen! Infon jälkeen on mahdollisuus tutustua rataan melomalla.
Freestylemelonnan ja koskicrossin kilpailukauden avaa koskimelonnan todellinen superviikonloppu 4.5-5.5.2024 Kymijoella. Nyt kannattaa tulla kauempaakin kilpailemaan – kaksi koskilajia samana viikonloppuna.
Lauantain freestylekilpailu on Suomi-Cup 2024 sarjan ensimmäinen osakilpailu, joka käydään Hirvikosken aallossa. Yleisten ja nuorten kilpasarjojen lisäksi on harrastesarja vähemmän meloneille.
Sunnuntain koskicross on Crossiliikan 1. osakilpailu, ja kilpailupaikkana on Langinkoski. Langinkoski sopii hyvin myös aloitteleville crossaajille ja ikäsarjoja on tarjolla useampiakin.
Vaikka molemmat kilpailut ovat osa kilpailusarjaa, olet tervetullut vaikka ei olisikaan tarkoitus osallistua sarjan muihin kilpailuihin.