Aurinkoa ja hellettä luvassa!
Lauantaina klo 14 Nurmijärven Myllykoskella starttaa numerolla 1 Aapo ”Hanska” Halonen laskemaan pohja-aikaa sekä näyttämään miten jyväskyläläisen ahkera harjoituskausi on onnistunut. Kaikkiaan kilpailuun on ilmoittautunut lähes 30 melojaa ja kansainvälistä kuhinaa tarjoavat jälleen venäläiset huippumelojat. Katseet kannattaa kiinnittää ainakin Alexey Lukinin otteisiin; Erittäin nopealta ja taitavalta melojalta puuttuu edelleen mestaruus Myllykoskelta.
Paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin varaamaan hyvä katselupaikka sekä nauttimaan Lepsämän Partiolaisten herkullisista letuista (ehkä myös makkaraakin tarjolla). Käteistä mukaan, perinteisesti letuista on maksettu omantunnon mukaan.
Tapahtuma soveltuu koko perheelle, huomioittehan kuitenkin lasten kanssa sen, että katsominen tapahtuu merkattujen aitojen takana (vesi on jääkylmää ja koski kivinen, joten vain päänsä valmiiksi kolauttaneet melojat saavat pulikoida lauantaina).
Ajo-ohjeet sekä lisäinfo tapahtumasivulta.
Aihearkisto: Uutiset
Week Of Waves 2015
Perinteikästä isojen aaltojen juhlaa Lapin joilla. Tässä lyhyesti ennakkoinfoa, koskimelonta.comin reportterit ottavat hieman keväämmällä pihteihinsä yhden tapahtuman moguleista ja katsotaan mitä silloin saadaan Jussi Tanskasesta irti.
Tapahtuman kotisivut ovat Facebookissa, mutta jos et erään lehtorin tavoin omista omia tunnuksia tuonne portaaliin, eikä sinulla ole myöskään mahdollisuutta facettaa kenenkään perheenjäsenen tunnuksilla, niin ota yhteyttä suoraan Jussi Tanskaseen 044-297 3880.
9.4.2015 Facebookista kopioitu info
4-7.6.2015 Week of the waves: Kayakers gathering in Muonio to surf big waves!
Optional programme:
5.6 12:00 Freestyle competition
6.6 06:00 Pyhäkuru downhill morning
6.6 14:00 Rafting finnish championship R6
6.6 17:00 Boatercross competition
Freestyle competition will be held where the wave works,
Äijäkoski, Saarikoski or Kelokurkkio.
Optional transfers and lunch on spot. We’ll let you know the fee later on.
Boatercross is held in Saarikoski-Äijäkoski during a break in Rafting competition. Free transfer back to Harriniva!
Pyhäkuru downhill morning
Pallas mountains 30km from Muonio offers a perfect way to get rid of your hangover. Downhill skiing in pyhäkuru!
If the snow situation is good, we’ll organize a downhill kayaking competition in Vatikuru, Pallas.
Pyhäkuru is 3km hike away, Vatikuru 2,5km
Video from last year.
Vauhdilla virtaa Vantaa
Helsingin Vanhankaupunginkoskella olisi hulinaa tarjolla, virtaama on 75 mottia / s ja jatkaa varmasti vielä nousua. Kuvat otettu klo 17:30 aikoihin, gaugen lukema peräisin klo 15:40. Virtaama on yli kaksinkertaistunut alle 24 tunnissa, tällainen joki on Vantaa 🙂
Reilun viikon päästä Myllykoski Bigwater Festival sekä iceBREAK. Tulevan viikon sääennusteet taitaa pistää melojien vatsoja kuralle jo ennen kisoja..
Padon purkamisella päädyttäisiin ojasta allikkoon – Mielipide – Helsingin Sanomat
Padon purkamisella päädyttäisiin ojasta allikkoon – Mielipide – Päivän lehti – Helsingin Sanomat.
Linkki Jukka Ollikaisen ja Mikko Sorjosen mielipidekirjoitukseen 31.3.2015 liittyen Vanhankaupunginkosken patoa koskevaan keskusteluun.
LiquidRiot Duo kajakki
Aina välillä tulee netin syövereissä vastaan jotain, joka herättää tunteita. Tällä kertaa se oli Unsponsored.co.uk blogin esittelemä Newcastlen yliopiston melontaseuran jäsenien kokoama koskikaksikko. Täytyy kyllä nostaa hattua näiden pelle pelottomien kohdalla ja samalla heittää Villelle haaste.
Linkki alkuperäiseen uutiseen.
GoExpo 6.-8.3.2015
Messut on kait perinteisesti olleet paikka, jossa esitellään kauden uutuuksia. Saman suuntaisilla odotuksilla lähti myös koskimelonta.comin tiimi kiertämään messuja.
Vaikka olemmekin koskimelonnan suurin ja kaunein äänitorvi, emme ole vielä saavuttaneet journalistiliiton mielestä riittävän korkeaa statusta, jotta omaisimme viralliset PRESS-kortit. Näin ollen jouduimme jälleen kerran turvautumaan jo hyväksi koettuihin suhteisiin messujen tiedottajan suuntaan. Tiedottaja Riikka Luomanpää lupasi meille sisäänpääsyn messuille median edustajina. Kiitokset Riikalle tästä mahdollisuudesta.
Perjantain työpäivä kului tuskaisen hitaasti ja iltapäivällä häämöttävä messukierros taisi entisestään laskea työmotivaatiota. Työpäivän vihdoin taittuessa unholaan otettiin suunnaksi Pasila. Ennakkotiedoista oli kaivettu melko kapea näytteilleasettajajoukko kohteiksi kierrokselle. Messuilla on mukana Welhonpesä, Eräkettu ja Bear & Water. Näiden lisäksi Melonta ja soutuliitto on esillä Sulkavan soutujen osastolla. MeSo myös organisoi näytöksiä Kanoottipoolon, retki- ja kuntomelonnan merkeissä kalastuspuolen altaalla. Myös Eräketulla ja Bear & Waterilla on altaalla omia näytöksiä. Tosin Eräketun Timo totesi, että hänen näytösaikansa voi käyttää myös koemelontojen merkeissä hyväksi. Sunnuntain näytösajat on suunnattu lasten melottamiseen yhdessä Kohinan kanssa.
Varsinaiset koskimelonnan uutuudet jäivät melko ohueksi tänä vuonna. Kajakkivalmistajat elävät ilmeisesti jonkinlaista suvantoa ja uutuuksia on esitelty maailmallakin varsin maltillisesti. Messuilla esillä olleista uutuuksista merkittävimpänä mukana oli Jacksonin uusi Fun- ja Zen-kajakit. Jacksonin laskupaattien (myös FUN) sisuskalut on uusittu. Ryynipenkit ovat jääneet laskupaateista pois ja nykyisin penkissä on perinteisempi pehmuste. Sisuskalujen merkittävämpi uudistus on pohjajäykisteen kiinnitys paattiin. Aiempi menetelmä muovien hitsaus on vaihdettu liimaukseen. Uusi menetelmä on huomattavasti kestävämpi vanhaan verrattuna. Pelipaatit saa jatkossakin ryynipenkillä. Myös Karman osalta on tullut pieniä uudistuksia, sisuskalut on uudistettu saman mallin mukaan kuin em. paateissa. Tämän lisäksi myös kansi on muotoiltu uusiksi lisätilavuuttaa silmälläpitäen. Pohja on sama, kuin aiemmassa Karmassa.
Timon kanssa heräsi myös keskustelu monikäyttöisempien kajakkien merkityksestä lajille. Suomessa aikoinaan hyvin suosittu kajakkimalli on sittemmin painunut likipitäen unholaan. FUN mallisto edustaa tätä pelipaattien ja laskupaattien ristisiitosta. Paatti ei varmasti ole paras kumpaankaan lajiin, mutta monen suomalaisen melojan alla paatti voisi vastata parhaiten käyttötarkoitusta. Mielenkiintoinen ajatus.
Timolta löytyy nykyisin myös Sandilinen mallisto. Anorakki/aukkari-combot ovat löytäneet tiensä myös lettumelojien käyttöön. Onhan tuo erittäin mukava, kun olosuhteet ovat sopivat. Jos on tarvis kuivahousu+anorakki yhdistelmälle, voi Combon jättää vielä kaappiin tai ainakin ne voi jotka näkevät vielä mahdollisuuden uimiseen. Jacksonilta on tulossa Siuroon tälle keväälle vielä yksi kontti huhti-toukokuun taitteessa. Jos jotain spesiaalia on mielessä, kannattaa suunnata Eräketun ständille. Sieltä löytyy myös erinäköisellä kokoonpanolla tiimimelojia. Perjantaina mukana oli Teemu Väliahdet, lauantaina ja sunnuntaina osastolta löytyy ainakin Juuso Karttunen ja Tuomas Kaukola.
Welhon osaston suurimpana uutuutena oli Epicin surfski-mallisto. Tämä herätti toimituksen piirissä kiinnostusta lähteä surffaamaan merelle isompia aaltoja surfskin kanssa. Pitänee neuvotella diili Epiccien kokeilusta. Vantaanjoki maratonin pääpalkintona on Epic V7 surfski vekotin. Klaukkalaan on hiljalleen tulossa loputkin Kokatatin malliston tuotteet. Kypäräpuolella on tulossa Shred readyn uutuus O-S-K. Kypärä muistuttaa visuaalisesti hieman Sweetin tuttua Rocker-mallia ja on rakenteeltaankin samantyyppien. Kuori on komposiittirakenteinen ja sisus ottaa vastaan iskut. Niskasta löytyy myös räikällä kiristettävä niskatuki. Uusi kypärä tuo vihdoin hieman isomman koon, jotta meille isopäisillekkin löytyy malli Shred readyn mallistosta. Welhoon on myös tulossa seuraavan kuukauden aikana suuri määrä erilaista pientarviketta. Kannattaa käydä kierros Klaukkalassa, jos on jotain pientarviketta vailla. Pyranhan uutuus 9R ei ole vielä ehtinyt Suomen maaperälle, eikä näin ollen ollut messuilla esillä.
Kolmantena melontaliikkeenä messuilla suuntasimme Bear & Waterin osastolle. Sipoosta löytyy koskimelojille kalustoa Wavesportilta Recon ja Mobius ja Daggerilta Jitsu. Osa kokovalikoimasta löytyy varastosta ja loput tilauksella. AT:lta on tulossa uusi mela malliston keskivaiheille. Lasikuituinen kokonaisuus tarjoaa keveyttä ja kestävyytta.
Kaikilla osastoilla nousi keskusteluihin dollarin ja euron valuuttakurssien suuri muutos loppukesästä 2014 tähän päivään. Nousupaineita kajakkien hintoihin on tullut pahimmillaan +30 %. Edellisvuoden mallit ja brittivalmisteisen paatit saavat melko suuren hintaedun tässä kohtaa. Kannattaa ottaa tämä huomioon, kun suunnittelee kajakkihankintoja.
GOEXPO-messut ovat aukit seuraavasti:
Lauantai 7.3.2015 klo 10–18
Sunnuntai 8.3.2015 klo 10–17
Samalla lipulla Messukeskuksessa Fillari, Kunto, Golf, OutdoorExpo, Ball Sports, Kuva&Kamera ja Helsinki Horse Fair
Teksti: Mikko Aho
Kuvat: Antti Paavilainen
Goexpo 6.-8.3.2015
Lohiloinen aiheuttaa toimenpiteitä melojille Norjassa
Norjan ruokavirasto (?) on antanut ohjeita muutamalle lohiloisista vapaalle joelle toimintaohjeita melojille. Kalusto pitää todistetusti olla desinfioitu ennen joelle menoa.
Rajoitukset koskevat Rauma-, Driva- ja Vefsna jokia latvusvesineen. Linkki alkuperäiseen tiedotteeseen: https://www.facebook.com/notes/npf-teknisk-komité-elv/ban-on-rauma-driva-and-vefsna-information/257834741023032
Alkuperäinen tiedote:
BAN ON RAUMA, DRIVA AND VEFSNA – INFORMATION
In 2013 there is a partial restriction on kayaking in all three rivers. This ban also includes side rivers and upper stretches of rivers within the entire watersheds. This means that rivers like the Grøvu in Oppdal and Susna in Hattfjelldal comes in under the ban.
The ban is effectuated as of 2013 and is issued by the Food Department of Norway. It thus falls under Norwegian law: This means you will be fined if caught kayaking without proof of disinfection, no matter if you are Norwegian, Russian, Italian or any other nationality. The department has stated that there will be controls.They have also stated that if they do catch kayakers not following the restrictions listed below, they WILL ban these rivers entirely from whitewater kayaking for many years to come.
Gyrodactus Salaris, the salmon parasite that is spreading throughout Norwegian watersheds, is the reason for the ban. It gets spread by kayakers, fishermen and everybody else who carries contaminated water in between the rivers.
To be allowed to kayak these rivers, you mush carry proof of disinfection of kayaks and gear with you. There are different ways of organizing this:
1. You buy the disinfection tablets Virkon S that dissolves in water and then has to be applied to your gear and kayak after all kayaking in these infected rivers. These you can buy for cheap (even in Norway) at the Felleskjøpet stores (The farmer´s store) all over the country.
2. You use one of the disinfection stations that are normally situated at the gas station in the closest town to the infected river. They will give you a receipt for the disinfection. Some places this can be rather expensive though, so always ask the price BEFORE you go kayaking. If you are not willing to pay, and do not have Virkon S, then DO NOT KAYAK in the infected river!
The Norwegian Paddle Federation is working closely with the Food Department on how to handle the situation. As of today they are working on an easily distributed information and disinfection system for international and national kayakers. If you want to stay updated on how this work is progressing, and the status of kayaking in these banned rivers, then follow the open group NPF – Teknisk Komitè Elv on Facebook.
Please help us show the world that kayakers can be responsible, cooperative and considerate so that we can keep paddling these amazing rivers also in the future.
FOR MORE INFO E-MAIL Øivind Kleppe: oakleppe@padleforbundet.no
Extremesportsveko 2014
Viime viikolla pidettiin Norjassa, Vossissa Extremesportsveko. Mukana oli myös jonkin verran Suomalaisia. Tapahtuman ideana on koota erilaisia extreme-lajien harrastajia yhteen. Mukana on melontaa eri muodoissa, fillarointia eri muodoissa, laskuvarjohyppyä alalajeineen ja montaa muuta lajia.
Suomalaisia oli myös kisaamassa Vossin laskukisoissa ja Juuso Karttusen hyvä menestys takasi pääsyn ala Myrkedalin laskukisaan, kuten Antti jossain Norjan blogauksesa kirjoitti.
Kuten tähän päivään kuuluu, tapahtumasta on tuotettu vähintäänkin riittävästi videomateriaalia ja huhujen mukaan siellä on useampikin Suomalainen meloja esillä Clip of the day-videoissa. Itse löysin ainakin Karttusen Juuson. Ketä muita tuttuja näkyy videoilla?
Tapahtuma ylipäätään näyttää varsin houkuttelevalta ja ensi vuodelle pitää ehdottomasti miettiä mukaan lähtemistä.
Tapahtuman kotisivut: http://ekstremsportveko.com/live/
Videofeedi suoraan Vimeossa: https://vimeo.com/ekstremsportveko
Videot löytyy toki suoraan tuolta kotisivuiltakin.
Instagram anti: http://instagram.com/ekstremsportveko
Boatercrossin SM-kisat 29.6.
Boatercrossin SM-kisat pidettiin aurinkoisella Taivalkoskella. Sää helli kilpailijoita ja katsojia. Napista vääntäen saatiin koskeenkin hieman lisää vettä ja paikalle rakennettu rata oli saatu tehtyä varsin mukavaksi ja allekirjoittaneelle jopa hankalaksi. Taisin kyllä lopulta olla ainoa, joka sössi stopparin viereisen poijun kaikilla suorituskerroilla. Yhteen harjoituslaskuun se meni hieman nätimmin.
Lisätiedot ja tulokset: http://www.taivalkoski.fi/Resource.phx/sivut/sivut-taivalkoski/melontakeskus/tulokset.htx
Lisää kuvia suorituksista, kun saadaan kamera kiinni tietokoneeseen.