Aihearkisto: Yleinen

Downtimeä..

Koskimelonta.com on ollut undercutissa pari vuotta, sen jälkeen hontossa pyörimässä vuoden ajan ja siivilässä sitten lopun aikaa, mutta nyt aletaan taas lähestyä pintaa..

Sivustot yritetään saada kuntoon joulukuun 2021 aikana.

Goexpo 2016

Kuten edellisessä Venemessujen rapsassa tuli mainittua, koskimelonta.comin reportterit laittoivat blogaaja-anomuksen myös Goexpo-messuille. Aikataulu oli näiden messujen osalta otollisempi, koska anomus saatiin sisään ennen dead linea. Messujen tiedottaja lähestyikin pari viikkoa sitten puhelimitse, anomus oli mennyt läpi vaikka meiliosoite olikin antanut virheilmoitusta.
Messujen alle sattui työmatka, mutta sieltä kotiuduttiin sopivasti ja messuille suunnattiin heti avajaispäivänä. Ennakkotietojen valossa Goexpon anti ei melontaliikkeiden osalta antanut odottaa mitään kovin suurta tai itseasiassa odotukset olivat uutuuksien osalta kovin vähäiset, koska mukaan lupautuneet näytteilleasettajat olivat Welhonpesä ja Bear & Water. Tismalleen samat, kuin venemessuillakin. Venemessuilla kävi jo ilmi, että Natura Vivan Ilkka on mukana Bear & Waterin osastolla. Juuri messujen alla selvisi myös Jaakko Mäkikylän mukana olo Welhonpesän osastolla.
Pikainen piipahdus messujen avajaispäivänä ei antanut mahdollisuuksia kovin laajaan kierrokseen, kierroksen tarkoituksena oli käydä moikkaamassa edellä mainitut melontaliikkeet. Welhon osastolta löytyi uusi Pyranhan 9R. Ilmeisesti pienet vinoilut koskikaluston puuttumisesta venemessuilla oli viety palautteena perille, hyvä näin 🙂 9R itsessään esiteltiin jo vuosi sitten keväällä, mutta tälle kaudelle on tulossa isompien poikien malli 9R L. Isompi malli on ilmeisesti rantautumassa Suomeen noin kuukauden sisällä. Pienempää malliakin päästiin tietysti koeistumaan, kuten kuvasta näkyy (kuvan laataamisen kanssa teknisiä ongelmia, lisäillään kun saadaan ne ratkaistua). 9R poikkeaa Burnista pohjan kanttien puuttumisella ja hieman uudelleen muotoillulla keulalla. Tilavuutta on suurin piirtein yhtä paljon. Isoimpien mallien pituuksissa on noin 10 cm ero 9R:n eduksi. Liekkö tästä syystä kevään kisojen paattien maksimipituuksia muutettiin pidemmäksi 🙂
Wernerin Odachi ei valitettavasti ehtinyt vielä näillekkään messuille. Melauutuus on odotettavissa maaliskuun aikana. Hevossaaren hamppareiden Jaakko Mäkikylä oli vielä perjantaina tutustumassa Tukholman Allt for sjön-messuihin, mutta on paikalla Goexpossa lauantaina ja sunnuntaina. Jaakon kanssa käytyjen keskusteluiden perusteella Hevossaaren Hamppareilla on tulossa useampia avokanoottimelonnan alkeiskursseja. Sunnuntaina olisi tarkoitus käydä buukkaamassa oma kurssi heti alkukesään.
Bear & Waterin ja Natura Vivan osalta ei ollut lisäuutuuksia parin viikon takaiseen tilanteeseen verrattuna. B&W:n kauden uutuuksiin kuuluu Dagger Nomadin uusi malli ja Prijonin uusi kriikkeri Curve.
Goexpon fb-sivuilla oli vielä tänään ilmeisesti Karttusen Juuson kuva kärrynpyöriä pyörittämässä. Pettymys oli jonkinmoinen, kun messuilla kävi ilmi, ettei freestyle-melojia tänä vuonna messuilla ainakaan vesileikeissä nähdä.
Aukioloajat:
Lauantai 5.3.2016 klo 10–18
Sunnuntai 6.3.2016 klo 10–17
Liput:
Aikuiset 18 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 €/hlö
Kokoaikaliput (ranneke): aikuiset 33 €, lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 23 €
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.
Samalla lipulla Messukeskuksessa Fillari, Kunto, Golf, OutdoorExpo, Ball Sports, Kuva&Kamera ja Helsinki Horse Fair.

SUP-melontakisat virtaavassa vedessä?

jaakko_halli_SM_edit
Venemessuilla tuli seurattua SUP-melonnan halli SM-kisoja viikonloppuna.
Kallion Jaakko heitti idean, olisiko mitään ideaa järkätä Pernoonkoskille SUP-melontakisa. Jacksonin sup-lautoja löytyy muutama ja ilmeisesti nuo enempi tasaisen veden kilpailuun käytettävät laudat sopivat myös kevyemmin virtaavaan veteen.
Väliporras tuli ensimmäisen mieleen kisapaikkana. Sinne saisi todennäköisesti tehtyä radan, joka ei olisi liian hankala tai sitten kyvykkäämmille melojille ehkä riittävän haastava. Vesitilanne sais olla kohtuullisen reilu, jottei kivet olisi kovin pinnassa. Laudalta pudotessa olisi mukavaa, että ei kolistelisi kovin pahasti kiville.
Youtube linkki Payette River games tapahtumasta. Hieman osviittaa, mitä kisat voisivat olla.

Venemessut 2016 – messukatsaus

Silverbirch
Koskimelonta.com tiimi oli jälleen menossa kun perinteiset Venemessut helmikuussa alkoivat. Messukeskuksen myöntämä pressipassi jäi kuitenkin saamatta liian myöhään tehdyn anomuksen takia, mutta onneksi aiemmilta vuosilta tuttujen kauppiaiden avustuksella päästiin messuille sisään ilman lompsan avaamista (trade day lippu 25 eur :o).
Welhonpesän tiedettiin olevan mukana messuilla. Juuri messujen alla facebookin välityksellä tuli tieto Natura Vivan osallistumisesta messuille Bear & Waterin osastolla.
Ei montaa käytävää osastoa, mutta kuitenkin jotain. Eihän meitä koskimelojia ole koskaan määrällisesti kovin monella osastolla hellitty, mutta pitihän sitä jälleen suunnata messuille katsomaan mitä on tarjolla. Duunikuviot järjestyi paremmin kuin etukäteen oli suunniteltu ja perjantai-iltapäivä saatiin vapautettua messykäynnille.
Kierrosta aloiteltiin Uusi Aalto-altaan vierestä Bear & Waterin osaston kulmilta, johon Natura Vivan Ilkka sopivasti saapui paikalle samaan aikaan. Istutin Ilkan saman tien pöydän ääreen kertomaan Natura Vivan kuulumisia. Ilkka vaihtoi pari vuotta takaperin liikentoiminnan painopisteitä ja pudotti koskimelontatuotteet (kajakit, aukkarit ja melat) pois valikoimasta. Tarjonta on muutoksen myötä suuntautunut eri tyyppisiin palveluihin kurssien ja vuokrauksien muodossa. Vuosaarion itselläkin ollut pari kertaa suuntana, kun on pitänyt päästä vesille hieman pidemmällä paatilla. Kevättä käynnistellään kahden eskimokurssin muodossa Hotelli Nuuksiossa ja kesäkuusta alkaen yhteensä 5 kurssiviikonlopun voimin. Kunakin viikonloppuna on tarjolla sekä perus- että jatkokurssi. Natura vivan suurin projekti on tällä hetkellä käynnissä oleva rakennusprojekti, jonka tuloksena firman käytössä tulee olemaan melko asiallinen melontakeskus.
Ilkan kanssa käytiin myös pitkällinen keskustelu EPP koulutusjärjestelmän tilanteesta Suomessa. Ilkalla on mahdollisuus ottaa vastaan EPP3 koski- taitokokeen suorituksia, mutta toistaiseksi tälle ei ole juurikaan ollut tarvetta. Suomalaisille koskimelojille ei ole vielä ilmaantunut riittävästi tarvetta virallisten koulutustasojen mukaisiin taitotesteihin. EPP luokituksien osalta saattaisi löytyä konkreettinen määritelmä esimerkiksi Norjan retkien taitotasojen määrittämiseen. Mielenkiintoista nähdä, mihin EPP koulutusjärjestelmän kanssa tulevaisuudessa päädytään. Oma historia sukelluksen parista näkee tietynlaisen standardoinnin tässä kohtaa hyvänä asiana, vaikka epäilemättä tähän löytyy myös perusteltuja vastaväitteitä.
Varusteuutuuksien osalta tarjontaa ei messuilla ollut juurikaan esillä. Ainoa koskimelontaan konkreettisemmin viittaava tuote löytyi Welhonpesän  osastolta. Kuvassakin näkyvä Silverbirchin soolokoskikanootti oli melko symppiksen oloinen ”amme”. Pohjan muodoista löytyi paljon samaa oman Burnin kanssa. Jämäkkä polviasento vaikutti myös siltä, että kanootissa pysyy melko hyvin paikoillaan kovemmassakin menossa. Koskikanootin kokeilu pitää ehdottomasti lisätä omalle kokeilulistalle. Ja ilmapussien täyttämisen myötä tuo ammemaisuus myös vähenee. Welhon kauden uutuuksiin kuuluu myös Pyranhan 9R:n suurempi malli 9R L. Jacksonilta on Klaukkalaan lähiaikoina saapumassa uusi Rock Star. Kuivispuolella on tarjolla Kokatatilta 1- tai 2-osaista mallistoa ja Sweetin kuivarista on kohtuullisen kovia tarjouksia.
Bear & waterin osastolla saatiin kuulla muutamasta laskupaattiuutuudesta. Daggerin Nomadin uusi malli on tainnut jo saapua Kohinan Kouvolan paikkallisjaoston haltuun. Heltolan Kaitsu taisi lunastaa ensimmäisen Suomeen B&W:n maahantuoman uuden mallisen Nomadin. Lisää on tulossa maaliskuun tietämillä. Prijonilta on tullut uusi creekkerimalli Curve. Curvesta löytyy malli koeistuttavaksi Sipoossa.
Messuilla ei siis ollut juurikaan nähtävää tai hypisteltävää koskimelojille. Jollain tasolla täytyy ehkä ymmärtää, että yrittäjät tuovat osastoille ensisijaisesti esille niitä kamoja joita myydään moninkertainen määrä vaikkaoa koskikajakkeihin verrattuna. Ei silti käy kieltäminen, etteikä olisi ollut mukava päästä koeistumaan vaikkapa Pyranhan uutuutta. Ei sillä, että sille mitään tarvetta olisi ollut mutta olisi se saattanut silti herättää omistushaluja.
Mikko Aho / koskimelonta.com
Messut auki yleisölle:
la-su 13.-14.2.2016     klo 10-18
ma-pe 15.-19.2.2016     klo 11-20
lauantai 20.2.2016     klo 10-18
sunnuntai 21.2.2016     klo 10-17
Liput:
Aikuiset 18 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 €/hlö
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.

Testipostaus FB ja Twitter

Tälläisen suuren sivuston ylläpito vaatii hieman automatisointia. Sen takia olemme pyrkineet rakentamaan autopostaukset facebookkin ja twitteriin. FB:hen postaukset ovat menneet tähänkin asti, kunnes viikonloppuna ilmeni joku vika, joka tämän esti.
Tällä viestillä testaillaan nyt, miten linkitykset toimii.
Ja hei, kevät on taas pari piirua lähempänä. Ennen sitä kannattaa tosin suunnata rinteisiin, ilmeisesti ainakin Kolilla oli viikonloppuna olosuhteet kohdillaan. Pyydaa taisi huhujen mukaan olla ainakin 4-6 m??

Pernoon jäätilanne 7.2.2016

Kaukolan Tuomas oli piipahtanut vesillä Pernoonkoskilla ja samalla saatiin jäätilanteen ajankohtaiskatsaus. Sittaränni on sulanut laidoiltaan lisää ja Kinkkubingo on melottavissa. Akanvirta on vielä jään alla, joten rannan kautta kiivetään ylös. Jääraja tulee alavirran puolella vastaan n. 100 m hiekkarinteen alapuolella, joten uiminen erittäin huono idea!
Tarkempi Tuomaksen raportti freestylemaajoukkueen blogissa.

Freestylemelonnan maajoukkue hakee joukkueenjohtajaa Plattlingin EM-kisoihin

Haussa olisi joukkueenjohtaja Freestylemelonnan EM-kisoihin Plattlingiin 26.-28.5.
Joukkueenjohtajalta vaaditaan hyvää englanninkielen taitoa ja termistön tuntemista. Tehtäviin kuuluu mm. kokouksissa käynti, käytännön asioiden hoitaminen, blogin pävitys ja tiedotteiden lähettäminen. Joukkueenjohtajien on oltava paikalla muutamia päiviä ennen kilpailuja kun kokoukset alkavat.
Lisää tietoa ja ilmoittautumisia voi lähettää sähköpostilla freestylejaosto (at) freestylemelonta.com

Hallijamit 20.2. Järvenpäässä

Tuus-Melojat ry järjestää hallijamit 20.2. Järvenpään uimahallissa.
Alla kutsu tapahtumaan:

Paikka

Järvenpään uimahalli

Ohjelma

klo 16.45 Kisainfo kahviossa
klo 17.30 Suihkutiloihin pääsy
klo 17.45 Kajakkien pesu
klo 18.00 Kisojen aloitus
klo 20.00 Halli tyhjänä

Sarjat

Kisasarja, jossa lasketaan pisteet sovellettujen freestylemelonnan yleisten kilpailusääntöjen mukaan. K1M ja K1N jos yli 3 osallistujaa, muuten naiset kilpailevat K1M sarjassa.
Jamisarja, jossa kilpailijat suorittavat vapaavalintaisia temppuja, jonka jälkeen kilpailijat äänestävät keskenään suljetussa äänestyksessä voittajan.

Ilmoittautuminen

Sähköpostilla osoitteeseen visa.antti.rahkola (at) gmail.com ja kopio koski (at) tuusmelojat.fi viimeistään 12.2.2016. Viestissä tulee käydä ilmi nimi ja sarja johon osallistuu. Osallistumismaksu on 10 € ja se maksetaan paikanpäällä käteisellä. Uimahallin sisäänpääsy maksetaan erikseen.

Säännöt

Käytetään sovellettuja freestylemelonnan yleisiä kilpailusääntöjä. Tarkemmat tiedot kerrotaan kisainfossa.

Osallistuminen

Kilpailijat eivät ole vakuutettuja järjestäjän puolelta, kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan kisoihin.

Lisätiedot

Visa Rahkola: visa.antti.rahkola (at) gmail.com
Mikko Ritari: koski (at) tuusmelojat.fi
 
Parhaat jamittajat palkitaan. Tervetuloa!

Pernoonkoskien jäätilanne 24.1.2016

Petteri oli käynyt paikanpäällä tutkailemassa jäätilannetta.
Lainaus kohinaa.com palstalta:
Tukkiränni on parimetrinen pohjasta jäätynyt loiva köngäs ja uoma tietysti kaventunut. Jää ohjaa 70-80% vedestä Sittaränniin, jossa pieni loiva aaltoylempänä keskellä. Buuffikivi on kerännyt ja padonnut jäätä monimetriseksi sumaksi ja laittanut linjat uusiksi tehden kummallisen hässäkän. Jääkannet vastassa aika pian.
Tormi on lähes sileä. Väliporras täysin sileä. Tormilla nelosaalto eilen loiva ja samassa linjassa keskemmällä säännöllisempi pieni aalto. Iso akanvirta ja jääkansi 100 m päässä.
 

Häjyrodeo 2016 – Kilpailukutsu

Pitkät perinteet omaava HäjyRodeo järjestetään tänä keväänä 23.- 24.4.
Lauantaina kilpaillaan Seinäjoen Malkakoskella freestylessä ja sunnuntaina on vuorossa laskukilpailu Kauhavan Jylhänkoskella (Sahakoski).
Lauantain freestylekilpailu melotaan JAM-kilpailuna kello 13 alkaen. Kilpailuformaatti on erittäin rento, suorituskertoja useita ja kilpailijat asettavat toisensa paremmuusjärjestykseen suljetulla äänestyksellä. Tällä kilpailutyylillä saamme yleisölle enemmän nähtävää ja toivottavasti myös enemmän kilpailijoita paikalle. Pidetään hauskaa koskessa ja näytetään se myös yleisölle, kilpailuhenkeä unohtamatta.
Suorituspaikkana on vesitilanteen mukaan joko PatoHole, ProHole tai Plattling.
JAMien jälkeen pidetään leikkimielinen ”mäkihyppykisa”. Kaikki hyppivät samassa sarjassa, suorituskertoja on useita, näyttävin kokonaissuoritus valitaan yleisöäänestyksellä.
Sunnuntain laskukilpailussa lasketaan kelloa vastaan Jylhänkoskessa, jonka vaativuus riippuu paljon vesitilanteesta. Kilpailu alkaa kello 12.
Kyseessä on hurjannäköinen lyhyt koskipätkä, joka putoaa lähes 10 metriä reilun sadan metrin matkalla! Koski on todella hauska laskea, eikä ole niin pelottava kuin miltä se näyttää.
Ilmoittautuminen kilpailuihin suoritettava maanantaihin 18.4. mennessä osoitteeseen teemukujala.fi (a) gmail.com.
ilmoittautumisessa on käytävä ilmi:
-Nimi, seura
-Sarja (K1M, K1N, K1JRM, K1JRN). Sarja järjestetään mikäli siinä on vähintään kaksi kilpailijaa
-Mihin kilpailuihin osallistuu
Kaikilla kilpailijoilla on oltava kilpailulisenssi maksettuna ja jokainen kilpailee omalla vastuulla!
Huom! Kilpailuihin EI ole osallistumismaksua!
Tulkaa porukalla kisaamaan ja seuraamaan tapahtumaa!
Uudet kisailijat ovat erittäin tervetulleita! Tästä on hyvä aloittaa kilpailu-ura, koska kyseessä on astetta rennommat kisat!
Kymmenelle nopeimmalle lattiamajoitusta tarjolla, lisätietoja Tuomas Kaukolalta, tuomaskaukola (a) gmail.com. Kilpailijat etusijalla!
http://hajyrodeo.blogspot.fi/
Kyselyt sähköpostilla teemukujala.fi (a) gmail.com tai puh. 040 1655 800.
Teemu Kujala, Kyrönjoen KoskiHäjyt