Koskimelonta – suomi -sanakirja
Tänne on kerätty joukko koskimelontaan liittyvää sanastoa. Koostajina/kääntäjinä ovat toimineet Ville Arkonkoski, Aku Antman ja Antti Paavilainen. Lisää käännössanoja voi laittaa kommentoimalla tai s-postilla webmasterille.
Akanvirta – Joen päävirtaan nähden päinvastaiseen suuntaan virtaava vesi. Esimerkiksi kiven takana.
Boatercross – Koskenlaskukisa, jossa useampi osanottaja laskee samaan aikaan koskea alas. Yleensä 4 melojaa yhtäaikaa ja 2 nopeinta pääsee aina pudotuskilpailussa jatkoon.
Booffaus – Tekniikka jossa voimakkaalla melanvedolla ja vartalon käytöllä saadaan kajakin keula nousemaan niin että kajakki laskeutuu dropin jälkeen pohja edellä tai lähes pohja edellä jolloin kajakki ei uppoa veden alle ja liukuu nätisti alla mahdollisesti odottavan stopparin yli. Käytetään myös normaalien stoppareiden sekä muiden esteiden ohitukseen. Epäonnistuneesta booffista saattaa seurata melttaus, downtimea sekä huutia…
Bootie beer – Kansainvälinen tapakulttuuri vaatii uimaria nauttimaan oluen melontakengästään reissun päätteeksi.
Chicken route – Haastavan kosken reitti jota kautta voidaan ”sniikata”. Eli lasketaan helppoa reittia pitkin ja kehuskellaan tämän jälkeen että laskin tuon kosken.. Kutsutaan myös rosvoreitiksi. Vrt. ”Hero route”
Creekkaus – Jyrkän, suhteellisen vähävetisen kosken laskemista. Ylä-Ula Norjassa on oiva esimerkki hyvästä creekki-joesta.
Downtime – Aika jonka meloja viettää sukelluksissa. Liian pitkä downtime voi olla kohtalokasta. Yleensä downtimen ottaminen ei ole tarkoituksen mukaista ja pitkää suoritusta tehnyttä yleensä puhalluttaa jonkin aikaa. Voidaan suorittaa sekä kajakin kanssa että ilman.
Droppi – Sama kuin köngäs
Freestyle – Temppumelontaa, yleensä joko aallossa tai stopparissa. Kilpailusäännöt löytyvät kanoottiliiton sivuilta.
Gauge – Mittari josta näkee joen vedenkorkeuden. tavataan usein siltojen pilareista tai muiden rakennelmien yhteydestä. mittarista saatavan tuloksen lisäksi on hyvä tietää veden normaalikorkeus jotta sitä voi verrata gaugen lukemaan.
Hallimelonta – Melonta joka tapahtuu uimahallissa. Kätevä tapa harjoitella eskimokäännöstä sun muita melontatekniikoita.
Heittoköysi – Turva väline jolla pyritään onkimaan uimasilleen joutunut/juuttunut) meloja rantaan. Soveltuu heittokäyttöön yleensä kapeammilla joilla. Suositeltava köyden pituus 15-25 m (20 metrinen ehkä yleisin). Soveltuu myös muuhunkin turvatoimintaan kuten varusteiden kuivatusnaruksi.
Hero route – Helppo koski mutta josta löytyy vaativampi laskulinja. Helpolla joella taitavammat melojat kiertelevät kaikki mahdolliset stopparit pitääkseen vireystilansa kohdallaan. Kunniakasta toimintaa!
Hevosenkenkä stoppari – Stoppari joka on hevosenkengän mallinen. stopparia katsottaessa ylävirran puolelta, sen päädyt osoittavat joko ala- tai ylävirtaan. alavirtaa kohti osoittavat päädyt ovat merkki turvallisesta stopparista, ylävirtaan osoittavat päädyt taasen vaarallisemmasta stopparista. tervettä arviointikykyä kehoitetaan käyttämään ennenkuin koitellaan onnea hassunmuotoisissa stoppareissa.
Holtiton – Mennä koskessa ilman mitään kontrollia
Hontto – Sama kuin stoppari
Imu – Kuinka pitkältä matkalta stoppari imee takaisin? ts. stopparin takaisinimun pituus.
Iso vesi – Ihanaa. Suuria aaltoja, isot virtaumat, linja-auton nieleviä stoppareita
Kanjoni – Paikka jossa joki on uurtanut itsellensä kulkureitin ympäröivää maata syvemmälle. Vaikkapa Grand Canyon
Kanto – Kajakin vieminen omin lihasvoimin melonnan aloituspisteelle. Tai liian karmivan kosken ohitus maitse kesken melonnan.
Kauhukahva – Jokaisessa aukkopeitossa on kauhukahva josta nykäisemällä aukkopeite lähtee irti.
Kieli – Valkoisen veden keskellä näkyvä sileän veden kaistale, usein alaspäin suuntautunut ”V”. Kielestä usein tietää mistä kohtaa kannattaa mennä.
Koskari – Nimenomaan koskikäyttöön tarkoitettu kajakki
Koskenlaskun vuoksi – Se on syy. Ihmiset tekevät monia asioita koskenlaskun vuoksi. Monet avioeroja, tyhmiä autokaupoja, KÄSITTÄMÄTTÖMIÄ autokauppoja (kysykää Kimmolta), hulluja ammattivalintoja (kysykää Heltolalta), syövät paskaruokaa (kysykää Mopilta ja Tupilta) jne. Niin tehdään koskenlaskun vuoksi. Ja koskenlaskun takia tehdään vielä paljon hölmömpää, mm. matkustetaan Norjaan kesälomalla!
Köngäs – Alle 3m pystysuora tai lähes pystysuora vesiputous.
Lehmänselkä – Ison kiven päälle muodostuva tasainen vedenkohouma. Kajakista käsin ei yleensä näe mitä lehmänselän jälkeen tulee, yleensä siellä on aalto tai stoppari. Koskenlukutaidon kehittyessä oppii arvaamaan paremmin mitä tulevan pitää..
Lettumelonta – Mitä letut ovat? isoja ja tasaisia. kuten esimerkiksi järvet tai meri.
Lossaus – Virtaamissuuntaan nähden poikittaista liikkumista meloen.
Luuppi/luupata – Liike jossa kajakki nousee pystyyn virran painaessa kajakin kannelle.
Meltata – Tekniikka jossa pyritään saamaa kajakki sukeltamaan veden alle. Booffaamisen vastakohta. Käytetään mm. korkeissa vesiputouksissa joiden buuffaaminen saattaisi olla selkärangalle ikävää. Myös tämä tekniikka epäonnistuessaan saattaa johtaa huutiin, powerflippeihin sekä downtimeen.
Musta vesi – Vaahtoamatonta vettä. Puhutaan yleensä putouksien alla olevasta mustasta vedestä (eli jos ei vaahtoa alastulossa). Mustaan veteen ei kannata tulla korkealta alas pohja edellä (booffata) koska musta vesi on kovaa. Myös kosken jotain osuutta voidaan kuvata mustaksi vedeksi jolloin siellä ei ole stoppareita tai kaatuvia aaltoja. Voi myös tarkoittaa tasaista vettä (=väkisin melontaa).
Mutkamela – Mela jossa on otekohdissa mutka, toisin kuin ns. suoravartisissa meloissa. mutkameloja käytetään ergonomiasyistä taikka parantamaan joitakin ominaisuuksia melanvedossa.
Mystery – Liike jossa sekä meloja että kajakki katoavat veden alle.
Nenänipsu – Puristin jolla suljetaan sieraimet. Pyykkipoika ei kokemuksemme mukaan pysy paikallaan koskessa.
Ottaa huutia – Tapahtumat joita meloja kohtaa joutuessaan väkivaltaiseen kohtaamiseen luonnon kanssa meloessaan.
Pehmeä vesi – Runsaasti ilmapitoinen vesi jonka pintajännitys on rikkoutunut. tälläiseen veteen voi tippua korkeammalta kuin normaalisti.
Pelata – Rennompi melominen temppuja tehden. vrt. freestyleen
Perän upotus – Liike jossa kajakin perä upotetaan vartalon kiertoliikkeellä. Voidaan tehdä missä vain, taattua kivaa.
Pinni – Tilanne jolloin kajakki on jumissa estettä vasten
Portage – Kantaminen pelottavan kohdan ohitse koskessa
Pourover – Kosken vesi virtaa kiven päältä. pouroverin taakse muodostuu usein ns. kiventakustoppari. Tunnistaa usein yläpuolelta katsottaessa lehmänselästä. Hauska paikka harjoitella buuffailua, jihaa!
Power Flip – Joskus ilkeä stoppari heittää sivusurffissa olevan melojan väkisin ympäri
Probe – Melojaryhmän ensimmäinen meloja joka tunnustelee tietä jotta loppuryhmän ei tarvitsisi joutua pulaan. tavataan usein vaikeammilla koskilla, joissa laskureitiin näkeminen ei ole ilmiselvää.
Puljata – Kts. pelata
Puskuriaalto – Aalto joka muodostuu virrassa olevan kiven tai kallioseinän eteen. Voidaan käyttää hyödyksi kyseisen esteen väistämiseen=surffata turvaan viime hetkellä.
Rekkaus/rekata (autosta rekkaaminen) – Kosken tarkastaminen ennalta, rannalta käsin.
Reskutus – Pelastaminen. Yleensä joko melojan tai varusteiden.
Rodeomelonta – Rodeokajakilla (freestylekajakilla) melominen. Temppuja tehden.
Rokkeri – Kajakin pohjan nouseva muoto, joko keulassa tai perässä. rokkerin muodoilla voidaan tehostaa surffaamista, pomppaamista, buuffaamista tai tehdä kajakista täysin käyttökelvoton
Seal launch – Käytetään paikoissa joissa vesille meno sivistyneesti on mahdotonta (tai oikeastaan paikoissa joissa seal launch on mahdollinen). Esim. jos joen rannat ovat vertikaalit tai muuten liian jyrkät ja soveltumattomat normaaliin vesille siirtymiseen. Eli kajakilla hypätään jyrkänteeltä veteen. Hauskaa (ja vaarallista) puuhaa.
Sivusurffi – aallossa tai stopparissa voi pysytellä paikoillaan pitämällä kajakkia sivuttain virtaan nähden.
Slalom – Olympialaji jossa koskimeloja laskee ennaltamäärätyn radan koskessa, porttien läpi meloen.
Slingi – Kiipeilijöiden esittelemä n. puolitoista metrinen lenkille ommeltu nauha. Kestää vetoa yleensä 22Kn, 2 243.375 662 kiloa. Käytetään apuna mm. vaativissa köysireskutuksissa.
Sniikata – Joskus kosken pääuoma on niin pelottava että pitää turvautua sivummalla virtaavaan helppoon laskureittiin. kts. myös Chicken route
Splittimela – Yleensä kolmeen osaan purettava mela jota pidetään mukana siltä varalta että joku ryhmän jäsenistä rikkoo tai kadottaa melansa. Tällä selviää take-outtiin ilman noloa kävelyretkeä.
Squirt/skirttimelonta – Melontaa kajakilla jonka tilavuus on litistetty minimiin joten kulkee pääsääntöisesti pinnan alapuolella. Tälläisellä voidaan ottaa sikana downtimeä. oujea!
Sukkulointi/Shuttle – Koskenlaskemisessa aloitus- ja lopetuspaikan välistä liikkumista muuten kuin melomalla. Useita eri tapoja toteuttaa, riippuu ryhmän koosta sekä autojen määrästä. Erillinen sukkulapupu/-sonni on luksusta eli pelkästään kuljetukseen keskittyvä henkilö. Yleisimmät kulkuvälineet: Auto, polkupyörä, onnistuu myös kävellen..
Topoduo – Kahden melottava kajakki koskihommiin, klassikko.
Valkoinen vesi – Ei koskea ilman valkoista vettä. Putouksen alla olevalla valkoisella vedellä tarkoitetaan pehmeämpää laskeutumispaikkaa. Vrt. musta vesi.
Vempula – Koskiluokitusluokan V lempinimi.
Vertikaali – Kajakki vertikaaliasennossa eli pystyssä. Freestylessä yritetään monesti tehdä vertikaaleja liikkeitä jolloin kajakin tulee olla vähintään 70 asteen kulmassa jotta liike hyväkstytään. Kosken laskemisessa vertikaalit liikkeet muulloin kuin putouksia laskettaessa ovat yleensä vain viihdettä rannalla olevalle yleisölle.
Väkisinmelonta – Meloa ilman virran avustusta, kts. lettumelonta. Kauheeta puuhaa
Ylätuki – Kajakin horjahtaessa tilanne voidaan korjata ottamalla tukea vedestä melan kuppipuolella. Oivallinen tapa saada olkapäähän lisää liikkuvuutta, jopa niin paljon että ortopedillekin riittää töitä.
Yskiä – Kun uskallusta ei ole ihan tarpeeksi mutta meloja kuitenkin haluaisi laskea paikan ja rannalla tutkailee melontapaikkaa muiden kavereiden odottaessa että tämä yskijä kantaisi jo vihdoin kajakkinsa rantaa pitkin suosiolla.
2 thoughts on “Sanakirja”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Vouhotin, yleisimmistä freestyleliikeistä lyhyet selostukset