Aihearkisto: Vantaanjoki

Bigwaterin julisteet levitetty

Sunnuntain ulkoilut tuli hoidettua julisteiden levittämisen muodossa Nurmijärvellä. Myllykosken lisäksi pyörähdin pitkästä aikaa Kuhakoskella. Muutama kuva päivän seikkailuista ohessa.
 Kisan jälkipelit käydään Myllykukossa
Kuhakoskessa oli melko vähän vettä mutta olis kai tuollakin vedellä laskettavissa. Virtaama kuvaushetkellä noin 1,2 m3/s Luhtajoen vedenmittauspisteessä.
 Myllykoskella puunrunkoja, nämä saadaan helposti vielä siivottua. Lähtölinjan yläpuolella on kaatuneita puita hieman ikävästi, joten vesillelähtö tulee olemaan pikkasen aikaisempia vuosia alempaa (lähtölinja säilyy samana).  Ylikylän mittauspisteessä virtaama oli noin 6 m3/s.

Nukarinkoskella ensilaskuja?

Lauantai 14.3.2015 klo 11:00
Dynaaminen nelikko suuntaa kohti etelä suomen erästä pahamaineisimmista jokiseikkailuista. Seikkailun suunnaksi otettu koskialue ei ole pahamaineinen vaikeutensa tai vaarallisuutensa
vuoksi. Nukarin koskilla jokainen eteläsuomen meloja tulee uimaan vähintään kerran elämänsä aikana. Ja tottahan siellä jo moni tunnettu Suomen sankarimeloja on räpylöitään heilutellut raikkaassa kevättulvavedessä, kulauksia herkullisesta Vantaanjoesta nauttien (Nukarin kylän kohdalla kulkee Lohenoja nimellä).
Tarinamme nelikon parkattua urheilullinen punainen Volvo parkkipaikalle Nukarilaisen hoivalaitoksen läheisyyteen, ja todettua koskimelonnan ja huimausaineista toipumisen yhtäläisyys juoksushuttlen jälkeen, alkoi varsinainen koskimelonta. Nukarin kosket ovat luonteeltaan sangen lempeitä ensisilmäyksellä, eihän missään koskessa ole varsinaisia ikäviä vaaranpaikkoja. Vaan jostain syystä jokaisella Nukarin reissulla joku ui. Ui statuksesta tai kokemuksestaan riippumatta, sillä jokainen ui joskus Nukarilla. piste. Tänä keväinen Nukarin lasku oli varsin maittava, vain yhdellä (1) uinnilla.

Kaitsun aukkopeitto aukesi Nukarinkoskella kauden avauksessa (kuva: Jukka Huitila)
Kaitsun aukkopeitto aukesi Nukarinkoskella kauden avauksessa (kuva: Jukka Huitila)

Virtauksen ollessa maltillinen, vaikka riittävän korkea tarjotakseen koskimelontaa meille etelän vetelille (http://wwwi2.ymparisto.fi/i2/21/q2101220y/wqfi.html 33 mottia käppyrän mukaan). Lämmittelypätkän melottuamme (n.3km) kohtasimme Nukarin varsinaisen mielenkiinnon kohteen, eli kolmihaaraisen haasteen.
Nukarin kylän urheilukentän läheisellä kalastelu sun makkaranpaistopaikalla on koskialueen haastavin mölinä, joka jakautuu kolmeen vaihtoehtoon. Kalaporras on yksioikoinen tasaisesti laskeva kivinen kapeikko jossa meloja kiville törmäillen laskee kolmisen metriä alamäkeä 20n metrin matkalla, kunnes joutuu sata metriä pitkään kiviseen koskeen joka on laskupätkän viimeinen haaste. Toinen vaihtoehto taasen on Nukarin ”kuuluisa” luiska, jossa guru jos toinenkin on uintihaasteensa vastaanottanut.
Tällä kertaa kukaan hurjista laskijoistamme ei ottanut haastetta vastaan. (Ikävä jäälippa juuri imurihonton takaisinimun päälllä karsi turhat laskuinnot.) Kolmas vaihtoehto on pystysuora putous terävän kivijärkäleen ja terävän louhikon väliseen pienee koloseen, jossa laskusuorituksen sisältämän jännityksen voi tiivistää puolen sekunnin mittaiseen vapaapudotukssen. Seurueestamme yksi henkilö koki elämänsä olleen riittävän pitkä ja vapaapudotuksen riittävän houkutteleva mahdolliseen ensilaskuun (harvinaista herkkua koskimelojien keskuudessa. toim. huom.) kolmen järkevämmän pommittaessa kalainnousuporrasta alaspäin.
Lopputuleman ollessa tylsähkö, siis onnellinen, voinee todeta Nukarin kosken olevan vallan mainio melontakauden aloituspaikka yhdelle jos toisellekkin koskimelojalle. Toivoen toki eskimopyörähdyksen nousevan.

Ettei vallan höpinät mene unelmoinnin puolelle, voitaneen esittää ansioituneen sivustaseuraajan internettiin jakama todistusaineisto (videon kuvaus ja editointi: Kari Kanerva).
Suomen suurimmalle koskimelontamedialle; Ville Arkonkoski

Vanhankaupunginkoskella kohisi jälleen 20.12.2014

Virtaama jatkoi nousuaan (n. 50 m3) ja olihan Vanhikselle lähdettävä uudestaan. Koulujen joulujuhlan jälkeen suunnattin Skodan keula mutkien kautta kohti Helsinkiä. Melojia oli saatu kerättyä mukaan hyvin, vaikka alkuun meinasi näyttää huonolta.
Mukana oli kaksi Vanhiksen ensikertalaista, Pekka ja Juuso. Juuso on melonut enemmän koskessa, mutta Pekan retket ovat keskittyneet enemmän jokiretkeilyn puolelle. Pekalla into oli kuitenkin kova, eikä sitä häirinnyt edes hieman epäsopiva aukkopeite. Peite ei ylettynyt reunoilta kunnolla aukon reunan yli. Katseltiin tätä Pekan kanssa kimpassa yläsuvannossa ja todettiin: ”kyllä sen sitten näkee, haittaako se melontaa vai ei!”. Ensimmäinen virhe!
Mukana oli myös kokeneempi kettu Esa, joka ehti laskea TuusMe:n nuorisojaoksen kanssa ensilaskun meidän vielä yskiessä rannalla noussutta virtaamaa. Esan kanssa sovittiin, että hän jää päivystämään ensimmäiseen isompaan akanvirtaan ja loppujoukkue tulee perässä. Juuso lähti ensimmäisenä liikkeelle, minä seuraavana ja Pekka viimeisenä. Minä ja Juuso päädyttiin pykälää alempaan akanvirtaan kuin Esa, mutta päästiin näkemään Pekan lasku aitiopaikalta. Pekka tuli hieman vinossa S-mutkan kohdalle ja se kostautui alemmassa portaassa, horjahdus ja eskimo-harjoituksiin. Parin yrityksen jälkeen vasten muuria ja homman lopputulos alkoi olla selvä, uimareissu. Näin pään paatin vierellä ja sain varmistuksen epäilyilleni. Loppuporukka jonossa liikkeelle uimarin perään, Juuso, minä ja Esa. Toinen virhe!
Pekka ajautui alimman akanvirran kohdille, näytti kun hän olisi päässyt akanvirtaan. Meloin tässä kohtaa päävirtaa alas ja totesin homman päättyneen onnellisesti ennen kuin se oikeastaan kovin pitkälle ehtikään.
Loppupään aallot aiheuttivat kuitenkin sen verran tekemistä, että ehdin vasta alasuvannossa kunnolla rekisteröimään tilanteen kokonaisuutena. Pekka oli edelleen samoilla kohdin, missä olin hänet ohittanut. Epäilin hänen jääneen seisomaan pohjaan ja hakevan parempaa asentoa kävelläkseen pois. Odottelimme hetken suvannossa, Pekka nosti kätensä ylös, vastasin samalla merkillä ja lähdin melomaan hänen paattinsa perään. Sain paatin kyytiin ja löysin vielä melankin. Meloin varusteet rantaan ja edelleen tilanne oli päällä samassa muodossa kuin aiemmin, tässä kohtaa alkoi käymään ikävän selväksi, että Pekka oli jollain tavalla kiinni jossain. Esa ja Juuso olivat järkevämpinä jääneet alasuvantoon odottamaan tilanteen etenemistä ja näin Esa nousevan alimmalle muurille ja sieltä käsin pyrkivän auttamaan Pekkaa. Hän kahlasi kahden alimman muurin välissä kohti muurin päätä ja Pekkaa. Tässä kohtaa oli kuitenkin rantaryhmän köydet löytäneet perille ja Pekka saanut kaivettua itsensä jumiin jääneestä aukkopeitteestä irti. Tilanne alkoi vihdoin purkaantua. Vielä miehet muuria pitkin kiiveten koskesta ylös, sillan alle ajautuneiden varusteiden nosto rantaan ja puimaan tilannetta kuiville.
Video Pekan laskusta ja pelastustilanteesta.
Kaikkien päästyä kuiville oli vuorossa hetken hengähdystauko ja puinti, mitä siellä tapahtui.
Tässä Pekan oma kirjoitus aiheesta, kun pyysin kommentit:
”HiiPun paatti Pyranha Fusion, oma SnapDragon retkiaukkari, välikuivapuku, neopr. hanskat ja päähine, poolomela, lätkäkypärä.

Aukkaria en sovittanut etukäteen ja se olikin sivuilta kapea, ei pysynyt reunuksen alla. Tosin ei irronnut keskelle painaessa. Olisi voinut testata eskimon vesille päästyä, laskupaatti on kuitenkin eri kuin poolopaatti. Myös edellisestä koskimelonnasta oli aikaa. Itse melonta tuntui hyvältä sen ajan kun pystyssä pysyin, sitten tuli höhlä lipsahdus, hieman sivuttain pudotuksessa ja kaato ylävirran puolelle. Aloin veivata eskimoa pariin otteeseen kunnes kivet alkoivat kolista kypärään ja arvasin että olin jo ajautunut vasemmalle reunalle ja tulin ulos. Uida ehdin vain ehkä reilu 10 metriä kun aukkari tarttui pohjaan juuri poikkikivetyksen kohdalla.
Onneksi yletin jaloilla pohjaan, muuten olisi ollut todella kiire ymmärtää miten päästä aukkarista pois. Katsoessani ympärille näin alavirrassa Mikon ja heilautin kättä huomion merkiksi mutta sain sen näyttämään varmaan joltain ok-merkiltä joten Mikko heilautti takaisin ja lähti hakemaan paattiani. Seistessä vesi ylettyi rinnuksille ja kun yritin päästä käsiksi aukkarin tarttumakohtaan, virta heitteli nurin. Se myös painoi minua alavirtaan päin niin että epäilin hetken olenko jossain betonirautasilmukassa mutta aukkarin reunus oli vain niin tiukalla. Oikean puolen rannalta huudettiin heittoköyden tuloa joka ohjautui kuitenkin alavirran puolelle, perään pari lyhyeksi jäävää mutta neljäs köysi tuli pitkälle ja ylävirran puolelle ajautuen saatavilleni. Sitten koetettiin vetämällä irroitusta mutta olin huonossa asennossa, virta painoi linkkuun aukkarin reunaa vasten enkä saanut pujottauduttua pois.
Veto hellitti ja nousin pintaan vetämään henkeä. Hetken temuttuani sain idean aukkarista poistumiseen, näytin rannalle että vetäkää (pään päällä käden pyöritys), tunsin miten köysi alkoi kiristyä ja vääntäydyin ulospäin aukkarista, joka alkoikin liukua alas vyötäröltä ja olin irti. Minut kiskottiin vauhdilla muurin vierelle jossa huili ja ensikommentit, sitten katsottiin muurin päälle pääsy. Sen perään hieman pikahaastatteluja, joku tätsykkä pääsi siihen kanssa taivastelemaan. Tämän päälle oli hyvä lämmitellä kajakin haulla alavirrasta kun tuntui että isompia kolhuja ei tullut. Lopuksi auton luona vielä tarjottiin kuumaa glögiä ja pullaa joka tuli tarpeeseen! Kelailtiin  vielä tapahtumia ja mietittiin muun muassa millainen puukko tai leikkuri olisi hyvä, itsekin nyt muistin että liiveissä on puukko mutten olisi sitä helposti käyttöön saanut. Välikuivapuku piti hyvin lämmöt, ilman sitä olisi suorituskyky mennyt nopeasti huonoksi. Muuten varmasti auttoi että on tullut oltua erilaisissa kevyemmissä jokirymysessioissa, talvimelontakurssilla ym. missä on tutustuttu kylmässä vedessä puuhasteluihin kuivapuvun kanssa.”
Kohina_joulupöytä
Kohinalaisten joulupöytä. Kuva: Sirpa Törrönen
Glögin ja pullan ääressä puitiin toimintaa pelastustilanteessa läpi ja todettiin yhdessä tuumin, että parantamisen varaa jäi reilusti. Ainakaan minulle ei ollut tullut mieleen, että uidessa voisi jäädä kosken pohjaan kiinni siten, ettei sieltä vähintään köyden avulla pääsisi pois. Tällä kertaa oppirahoiksi jäi yksi aukkopeite, joten oppia saatiin rutkasti lisää suht pienillä oppirahoilla. Hyvä mahdollisuus olisi ollut vakavampaankin onnettomuuteen.
Glögi ja pulla sai mielen sen verran kirkastumaan, että päätettiin Juuson kanssa laskea vielä yksi lasku.
Melkoisen jäykkää on allekirjoittaneen tekeminen (punainen puku, vihreä kajakki)
Virheet toiminnassa:
1. Jos aukkopeite ei istu kunnolla paattiin, sen paikallaan pysyvyyttä on paras testata jossain muualla kuin Vanhankaupunginkoskella. Varmuutta ei tietenkään ole, mutta peitteen välistä paattiin päässyt vesi saattoi haitata eskimon tekoa.
2. Jos joku kaatuu koskessa, erityisesti tälläisessä, missä homma päättyy suvantoon muutaman kymmenen metrin jälkeen, kaikkien ei kannata lähteä uimarin perään. Yksi riittää, tällä keinoin olisi saatu ehkä nopeammin apua Pekalle jos ja kun olisi päästy melomaan ylempään akanvirtaan tai kiipeämään + kahlaamaan ylhäältä päin.  Nyt ei ollut kiire, mutta jos pää olisi jäänyt pinnan alle, olisi oltu myöhässä.
3. Kolmantena oppina jäi mieleen miehitys Vanhikselle melomiselle. Jos mukana on aloittelijoita, joille uimisen todennäköisyys on olemassa, on syytä varata rantaan myös köydenheittokykyisiä henkilöitä. Tällä kertaa mukana oli oikeat ihmiset, mutta heidän mukana olonsa perustui muihin asioihin, kuin riskianalyysiin.
Opettavainen reissu kaiken kaikkiaan, ainakin allekirjoittaneelle jäi monta hyvää oppia mieleen. Näiden oppien avulla sitä päädyttiinkin sitten viikkoa myöhemmin itse uimasille Vanhiksella 🙂

Vanhankaupunginkoskella laskusessiot 14.12.2014

Sitten viime kevään ei ole Vantaanjoen virtaama noussut 30 m3/s tasolle kertaakaan, kunnes nyt joulukuussa. Syystulville suunniteltiin jo aiemmin laskutekniikkaharjoituksia, mutta kun vettä ei tullut niin ei auttanut mikään.
Toni Lähteenmäki, Mikko Juurikainen, Atte Lähteenmäki ja Mikko Aho olivat melontakamojen kanssa koskella ja olihan meitä useita rannalla hommaa pällistelemässä.
Koskimelonta.comin reportteri M. Aho oli itseasiassa ensimmäistä kertaa kyseisellä koskella laskuhommia suunnittelmassa, joten pientä jännitystä oli ilmassa. Tai miksi ei olisi, jotenkin tuntuu että Vanhiksella on jonkinasteinen henkinen ote kokeneempiinkin laskijoihin. Mikon ensimmäinen lasku meni hyvin, eikä jännitys paljoa menossa näkynyt.

Mikko Aho
Mikko Aho laskenut juuri ensimmäistä kertaa Vanhankaupunginkosken, fiilis on kohdillaan

”Jännitti niin v….ti ennen laskua, mutta sehän meni ihan hyvin”, kommentoi Mikko tuoreeltaan laskun jälkeen. Ja hyvin meni seuraavatkin laskut, homma alkoi olemaan hyvin hanskassa. Yhtäkään horjahdusta tai mitään muutakaan kosmeettista kommentoitavaa laskuihin tullut, pystyi vaan toteamaan taitojen kehittyneen. Ja kyllä mies uutta laskupaattiaankin taisi kehua. Ensi keväänä Mikolla onkin sitten edessä iceBREAKiin osallistuminen 🙂
Mikko Aho
Mikko Aho Vanhiksen itähaarassa kolmannella laskullaan

Vesitilanne oli sunnuntainna suoranaisesti optimaalinen, ei tarvinnut jännittää ylimääräistä kiville jumittautumisista, vauhtia ja kuohuja mukavasti, muttei kuitenkaan yllättäviä tilanteita tarjoavia paikkoja, vaikka nähtiin kosken loppupäässä muutama eskimokäännöskin, niin ja Tampereen porukka piti huolen kalustotappioiden syntymisestä, kun MikkoJ:n melan lavasta puraisi näkki palasen pois heti ekalla laskulla.
Vanhankaupunginkoski
Vanhankaupunginkoskella ei melottu tällä kertaa boatercrossia, vaan nätisti mentiin jonossa

Muutamia lisäkuvia löytyy Flickristä.