Pidettiin tänään eskimokäännösharjoitukset Espoon Bodominjärvellä. Paikalla oli toistakymmentä melojaa, joista muutamalla oli ensimmäinen eskimo vielä tekemättä, osa treenasi eskimoaan varmemmaksi ja osa opetteli uusia tekniikoita.
Suoma hakee ensimmäistä eskimoaan, tästä ei vielä noussut mutta hetken päästä niitä tehtiin liukuhihnalta
Eskimon treenaamisessa hyviä apuvälineitä ovat tukeva melakelluke sekä avustaja vedessä. Tavoitteena on löytää oikea liikerata ja pystyä kellukeen kanssa tekemään eskimokäännös hyvin rauhallisesti juuri lainkaan voimaa käyttämättä.
Illan aikana jokainen teki eskimokäännöksen. Irina, J-P ja Suoma tekivät ensimmäiset eskimonsa tänään ja muutkin saivat hyviä oppeja tuon loppujen lopuksi varsin helpon tempun tekemiseen. Kohina tullee järjestämään jäsenilleen vastaavia koulutuksia jatkossakin, jos koulutukselle löytyy kysyntää.
Tukevalla melakellukkeella haetaan oikeaa liikerataa
Ellen sai eskimot nousemaan helpommin kun korjasi tässä näkyvän virheen: Pään ei kuulu nousta ensimmäisenä ylös
Allekirjoittanut opastamassa kaimaansa
Bodomin Eskimot
Kiitokset kaikille mukana olleille, erityisesti Markolle kalustosta, Riikalle opetuksesta ja Irinalle tilaisuuden järjestämisestä.
Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2014
Koskimelonta.com on nyt myös Facebookissa
Käy tykkäämässä Facebookin sivua ja pysyt ajantasalla mitä Koskimelonta.comissa tapahtuu. Tämän sivuston uusista artikkeleista tulee automaattisesti ilmoitukset Facebookiin, joten pysyt ajan hermolla. Myös aiemmin tutut messulippuarvonnat tullaan jatkossa järjestämään Koskimelonta.comin Facebook-sivuilla.
Tule piirtämään Suomen koskimelontapaikat samalle kartalle
Koskimelonta.comin perimmäisiä tehtäviä oli koostaa melontapaikoista tietoa samaan paikkaan. Useiden jokien tiedot saatiin aikanaan kerättyä, mutta ovat nyt vähintään pienen kiillotuksen tarpeessa.
Sivuston koskiesittelymallia on nyt uudistettu ja parin kosken esittelyt ovatkin jo mallillaan. Nyt samalla kun vanhoja uudistetaan, on otettu haasteeksi kerätä sivuille tiedot kaikista Suomen kiinnostavista melontapaikoista.
Jokaisesta koskesta ei välttämättä tule olemaan kattavia video- tai kuvaesittelyitä, mutta vähintään tieto missä sijaitsee ja millaisesta paikasta on kyse.
Anna tietosi tuntemastasi koskesta ja tule mukaan projektiin, jossa riittää työtä syksyyn asti. Lisäohjeita projektiin osallistumisesta löydät koskiesittelyiden pääsivulta.
Koskimelonta.comin melontakartassa on jo varsin paljon kiinnostavia paikkoja merkattuna, mutta läheskään kaikista ei ole vielä varsinaisia esityksiä tehty.
Mutta eiköhän homma lähde tästä käyntiin. Muunmuassa Olli Nyrhilä, Jari Mäkinen ja Jarkko Mikkola ovat heittäneet lusikkaa ansiokkaasti soppaan ja hämmentäjiä tähän kattilaan tullee vielä useita 🙂
Basic Google Maps Placemarks error: JavaScript and/or CSS files aren't loaded. If you're using do_shortcode() you need to add a filter to your theme first. See the FAQ for details.
Tiistai-melonnat Pernoolla – Ruuhkaa ja suklaata
Takana kesän kylmin päivä, aamulla herättyä Facebookista bongasin Lyttisen Tommin päivityksen, kuvan lumisateisesta Jyväskylästä. No tulihan sitä lunta pääkaupunkiseudulla ja varsin vilpoisessa kelissä. Kylmä pohjoistuuli sai kaipailemaan jo melarukkasia, lämpömittarin näyttäessä 6 astetta.
Vesillä oli yli 20 melojaa kelistä huolimatta ja saatiin meloa selvästi viikontakaista korkeammalla vedellä (Pernoo 17,82 m / 174 m3/s). 5 aallossa sai jo tehtyä round housen, tosin ulos huuhtoutui, kuten spinnitkin.
Reilu parintunnin melonnat ja sitten Kontin lämpimään saunaan, kiitokset Sallalle lämmityksestä.
Saunan jälkeen juhlistettiin suklaan merkeissä 8 vuotta täyttävää Kohinaa, onnittelut myös tätä kautta seuralle!
Koskimelonta.com poistunut Kohinan palvelimelta
Kiitämme Kohinaa yhteistyöstä palvelintilan tarjoamisen muodossa, nyt sivusto on siirtynyt uuteen ympäristöön omalle palvelimelleen.
Sivuilla tulee olemaan uudistuksia kesän myötä, näistä tulee tietoa pikkuhiljaa. Ainakin päivityksiä on odotettavissa entistä tahtia rivakammin.
Melontapaikkojen esittelyt tullaan myös uusimaan, tähän liittyen onkin jo yksi versio hahmoteltu. Palautetta tähän ja muutoinkin sivustoon liittyen voi laittaa Facebookiin tai Kohinan foorumille (eli ei se napanuora nyt välttämättä täysin katkea).
Tällaista tänään auton takapenkiltä Laajakoskentieltä, eli aivan kohta Pernoolle melomaan 🙂
-Antti
Helatorstain pitkä viikonloppu ja pohjoisen aallot
Lähdettiin helatorstaina Hämäläisen Jyrin kanssa pikaiselle pohjoisen kierrokselle täydellistä aaltoa etsimään. Vedenkorkeuskäyrät ja Kilpisjärven runsas lumitilanne lupasivat hyvää reissulle, lisäksi Kelokurkkion suunnalta saatiin uutisia toimivasta aallosta Karttusen Juusolta.
Ekana siis suunnaksi Kelokurkkio ja Lapin parhaasta mökistä yösija pariksi yöksi. Aurinko paistoi ja aalto oli mukavassa kunnossa, mutta ei kuitenkaan tarjonnut parastaan kun vesi ehti hieman laskea (Muoniossa 700-780 m3/s). Tällä kertaa ei päästy maistamaan Kelokurkkion Insinööriaaltoa kovimmassa tikissä mutta itselleni ainakin maistui, kun edellisestä Lapin reissusta olikin ehtinyt jo vierähtää tovi eikä 1,5 vuotta sitten ostettu pelipaatti ollut ehtinyt juuri aaltoja ennen tätä näkemäänkään.
Juuso ja Lanton Miku olivat käyneet Kalixilla katsomassa paikkoja, mutta Åretswågen ei ollut toiminut, ei myöskään Lappis, joten palasivat Kelokurkkiolle. Seuraan liittyi myös Kaukolan Tuomas ja Mykkäsen Anni. Aallolla nähtiin tämän jälkeen muutakin kuin etusurffia.
Vesi jatkoi laskuaan Kelokurkkiolla (Muonionjoki) ja myös Torniolla alkoi olla vesi sen verran alhaalla, että Kattilakoskella alkaisi toimimaan ala-aalto ja mahdollisesti myös Mega-aalto. Auto kohti etelää ja perillä odotti palkinto. Vedenkorkeus oli juuri optimaalinen ala-aallolle ja täällä pääsikin jo blunttaamisen makuun.
Ja tekijät olivat sitten oma lukunsa. Aallossa pystyi tekemään liikkeen ja kalliolta oli hyvä kuvailla, vaikkakin auringonpaiste vaihtui tässä vaiheessa reissua sateisemmaksi, mutta oli sitä välillä poutaakin. Lauantaina aamusta käytiin Mega-aaltoa melomassa, mutta ei ollut parhaimmillaan, tai lähinnä aallon kiinnisaaminen oli melkoista arpakauppaa. No muutamat surffit sai ja pomppuun kun osui bluntti niin ihan kivasti lävähti 🙂
Tällainen pikareissu tällä kertaa, seuraavalla viikolla ollut Week of Waves osui kyllä hyvään ajankohtaan ja Facebookista oli mukava seurata porukan edesottamuksia. Ei edes harmittanut, kun pääsi itsekin hieman maistamaan 🙂
Kiitoksia kaikille reissussa törmätyille (TuomasV, Krisse, Ari, Heikki..). Alla vielä muutama kuva.
Tiistaimelonnat Pernoolla
Lähdettiin Heikin, J-P:n ja Jyrin kanssa tiistai-illan setille Pernoolle. Facebookin ja Kohinan foorumin perusteella oli tiedossa että seuraa on myös tarjolla.. Vesillä olikin kauden ennätysosanotto, yhteensä 15 melojaa, niin kokeneempia kuin vasta pari päivää sitten alkeiskurssilla olleita. Pernoon vedenkorkeus oli 17,76 m (160m3/s), mikä on oikein hyvä lukema, varsinkin kuivan kevään jäljiltä.
Torminvirralla 5. aalto toimi juuri ja juuri, tarjoten lähinnä etusurffia, ohesessa Jyrin tyylinäyte
Tormin ykkösessä pystyi kärryttämään, päivän kohokohtana pari linkitettyä kärryä.. Tormilla melottiin pitkään, alas mentiin Vääränkoskea ja samalla tuli kurkattua ”Tuoksujen puutarhaan”. Vielä ei tuoksuja haistanut eikä kukkia kukkinut, kannattaa käydä kesän mittaan seuraamassa tilannetta.
”Tuoksujen puutarha”
Kinkkubingoon ei riittänyt enää voimia, sinänsä harmi kun on tällä vedellä ehkä parhaimmillaan eikä haittaa vaikka vesi hieman tästä laskeekin. Vesillä oltiin 3 tuntia, nopeat suihkut ja Kontin vieraskirjaan kuittaamisten jälkeen kotimatkalle. Ensi tiistaina uudestaan!