Muutama kuutio ehti virrata Vanhiksella, kunnes tämä raportti pääsi maailmalle. Pitkänä perjantaina Helsingin Vanhankaupunginkoskella oli kevään tulvahuippu ja virtaamaa noin 75 mottia sekunnissa. Luvassa siis mukavan vauhdikasta laskemista, kuitenkaan ilman mitään pahempaa pelättävää, sopiva koskimelontakauden avaus, tuumittiin yhdessä Aapo ”Hanska” Halosen kanssa kosken niskalla lämmitellessä.
Timo Pesonen oli ehtinyt laskea pari kertaa kosken ja itselläkin siis varsinaisen koskikauden avaus, Keravanjoen melonnat paria viikkoa aikaisemmin olivat lähinnä tasaisella melontaa.


Aapo sekä Timo olivat jo ala-altaassa ja sain huudettua miehet apuun; Timo jäi ala-altaaseen varmistamaan siksi aikaa kun Aapo sai juostua rannankautta apuihin. Sitten köysistä, slingeistä yms. tehtiin valjaat ja muurille nousu onnistui helposti.

Ehkä huonoa tuuria, mutta jos jonkin paikan melominen ei onnistu, niin kyllähän siinä todennäköisyydet kasvaa, ainakin kaatumiselle. Sinällään tuo kaatuminen oli hyvin harmittoman oloinen, rannalla kuvia ottaneetkin olivat kääntäneet katseensa eskimon jälkeen muualle ja olivat ihmeissään että mitä tapahtui. Ehkä sitä pitäisi kaatua useammin, edellisestä kaatumisesta laskutouhuissa olikin vierähtänyt jo tovi..
Magneettikuvat otettiin ja lausunto oli varsin tylyä tekstiä. Toisaalta tuomio oli odotettu ja itseasiassa puukkoa tulee tänään 29.4.2015, aamupäivästä suunnaksi Dextraan hakemaan ortopedi Ilkka Antti-Pojalta toinen leima kantiskorttiin.

Kiitoksia vielä kaikille paikalla olleille. Koskimelontaystäville haluaisin antaa tästä pari asiaa mietittäväksi:
1. Reskutusasioiden treenaaminen on jokaisen melojan velvollisuus. Jos/kun vahinko sattuu, niin on paljon mukavampi niin auttajan kuin autettavan puolesta kun hommat sujuvat määrätietoisesti ja turvallisesti. Myös tarvittavat turvavarusteet pitää olla mukana tutuillakin koskilla.
2. Onko vakuutuksesi kunnossa? Olen kuullut monen ihmisten marmattavan mm. siitä, että kun lisenssi maksaa 50 euroa (tms.). Vahingon sattuessa ko. euromäärä on varsin pieni hinta siitä, että pääsee nopeasti hoitoon ja selviää mahdollisesti yhdellä kuntoutusjaksolla (yleislääkäri kertoi minulle heti, että julkisella puolella tätä yritettäisiin tod. näk. kuntouttaa ensin ja sitten kun puolen vuoden päästä todetaan että eihän se käsi pysy paikallaan, niin sitten leikataan ja taas kuntoutetaan, ja saman asian lähes samoin sanoin kertoi ortopedi Ilkka-Poika). No tällä kertaa ei itsellänikään ollut lisenssiä vielä hankittuna, mutta toinen vakuutus oli, jonka turvin homma nyt etenee. Olkapään operaatio magneettikuvineen ym. hoitoineen on noin 4000-5000 euron paukku.
-AnttiP
p.s. Aapo soitti pari päivää myöhemmin ja käytiin tilanne vielä läpi; Yhden virheen Aapo oli löytänyt tilanteen hoidosta (Aapo siis johti reskutustilannetta), muurille nousemisessa tehtiin slingistä valjaat ja heittoköydellä avustettiin muurin ylöskävely. Heittoliinat eivät ole kiipeilyköysiä, vaan aina toinen köysi varmistukseksi, vaikka olisi mataliakin nostoja/laskuja.
Aihearkisto: Yleinen
HäjyRodeo 2015 lähestyy
Vesitilanne näyttää tällä hetkellä yllättävän hyvältä, vähälumisesta lopputalvesta huolimatta. Vedenkorkeuksia ja suuntaa-antavia vedenkorkeustulkintoja löytyy mm. täältä: http://www.anvianet.fi/tervajoentie270/personal/melontasaa.html
Ennusteet on ennusteita, mutta niiden mukaan näyttäisi, että Malkakosken Plattling toimisi ja Jylhänkoskella (Sahakoskella) olisi noin 15m3/s virtaama, eli enemmän kuin viime vuosina keskimäärin.


Kisapäällikkö Teemu Kujala ottaa ilmoittautumisia vastaan kilpailukutsun ohjeiden mukaisesti: http://www.kohinaa.com/keskustelu/viewtopic.php?f=1&t=4124 Ilmoittauduthan maanantaihin 20.4. mennessä.
Majoitusta (lattiapaikkoja) tarjolla kisojen ajaksi Seinäjoelta, lisätietoja tuomaskaukola (ät) gmail.com.
Kaikki mukaan astetta rennompiin kisoihin!
iceBREAK 2015 onnistuneesti takanapäin
Koskimelonnan boatercrossin kaudenavauskilpailut käytiin sunnuntaina Helsingin Vanhankaupunginkoskessa. Kilpailut pidettiin osana jokakeväistä iceBREAK-melontatapahtumaa. Kilpailu houkutteli mukaan yli 30 osallistujaa ja perinteiseen tapaan kilpailijoita oli myös runsaasti Venäjältä. Tänä vuonna kilpailtiin kansainvälisen avoimen sarjan lisäksi boatercrossin suomenmestaruuksista.
Monia aikaisempia vuosia alhaisemman virtaaman takia koskeen tehty rata oli erittäin tekninen ja erotteli nopeasti jyvät akanoista. Kilpailuun osallistui 30 melojaa ja kilpailu finaalipaikoista oli kova. Jo alkueristä puolivälieriin pääseminen vaati puhdasta suoritusta ja miesten sarjassa kaikki alkuerissä aikasakkoja ottaneet kilpailijat putosivat jatkosta.
Miesten avoimen sarjan voiton vei Egor Voskoboynikov Venäjältä. Hän meloi tasaisen varmasti alkueristä finaaleihin ja oli kiistatta sunnuntain vahvin meloja. Avoimessa sarjassa toiseksi sijoittui kokenut Kyrönjoen Koskihäjyjen Tuomas Kaukola ja pronssia taisteli Joensuun Kauhojien Juuso Karttunen. Miesten krossi- lähdöt olivat erittäin tasaisia ja yleisölle tarjottiin lukuisia näyttäviä ohituksia, kun kilpailijat hakivat parhaita linjoja usein riskillä. Tuomas Kaukola kommentoi rataa kilpailujen jälkeen. ”Rata oli onnistuttu tekemään haastavaksi ja se tarjosi erilaisia laskulinjavaihtoehtoja, joten rohkealla reitinvalinnalla saattoi alkukiihdytyksessä viimeiseksi jäänyt meloja vielä taistella lähdön voitostakin.”
Miesten suomenmestaruuteen meloi erittäin varmalla suorituksellaan kokenut kanoottipujottelija Merimelojien Aarne Miettinen, joka ei yltänyt avoimen sarjan A-finaaliin, mutta lunasti itselleen paikan SM- finaalissa voittamalla avoimen sarjan B-finaalin. Tuomas Kaukola ja Juuso Karttunen ottivat myös SM- finaalissa himmeämmät mitalit, mutta tällä kertaa Karttunen taisteli voiton Kaukolasta sijoittuen toiseksi.
Ikämiehissä (miehet yli 35 v) käytiin ainoastaan suomenmestaruuskilpailu, jossa parhaasta suorituksesta vastasi Ruoveden Kanoottipurjehtijoiden Kimmo Latvamäki. Hän on kilpaillut aiemmin ratamelonnassa olympiatasolla ja vahva sileän veden melontatausta näkyi hänen suorituksissaan. Toiseksi tapahtumarikkaassa finaalissa sijoittui Jyväskylän Melanvilauttajien kokenut Aapo Halonen ja kolmanneksi ensimmäistä SM-kilpailuaan melonut Tampereen Vihurin Ilkka Nissinen. Naisissa ei käyty SM-finaalia ja avoimen sarjan mitalit menivät Venäjälle ja Ukrainaan: Elena Novikova Venäjältä voitti naisten boatercrossin ja Alona Buslaieva sekä Anna Ermoshina meloivat hopeaa ja pronssia.
Boatercross keräsi Vanhankaupunginkoskelle jälleen monituhatpäisen yleisön koleahkosta säästä huolimatta. Kohina – koskimelonta järjesti iceBREAK-tapahtuman jo viidettätoista kertaa. Tämä tapahtuma on saanut Helsingin kaupungin liikuntaviraston tapahtuma-avustusta.
TULOKSET
- Egor Voskoboynikov, ABV (Russia)
- Tuomas Kaukola, Kyrönjoen koskihäjyt
- Juuso Karttunen, Joensuun kauhojat
Miehet, SM-kilpailu
- Aarne Miettinen, Merimelojat
- Juuso Karttunen, Joensuun kauhojat
- Tuomas Kaukola, Kyrönjoen KoskiHäjyt
Miehet +35 v, SM-kilpailu:
- Kimmo Latvamäki, Ruoveden Kanoottipurjehtijat
- Aapo Halonen, MelanVilauttajat
- Ilkka Nissinen, Tampereen Vihuri
Naiset, avoin sarja:
- Elena Novikova, HSSM & WS (Russia)
- Alona Buslaieva, ABV/Kievkayaks (Ukraina)
- Anna Ermoshina, Saint-Petersburg (Russia)
Jaakko Hietala testasi myös tapahtuma toistoa live nettifeedinä ja tallenteet on katsottavissa alla olevista ikkunoista (Kuvaus: Lauri Hietala).
Aikalaskut:
Semifinaalit ja finaalit:
iceBREAK-kisan livefeed
Hietalan Jaska rakensi testiversion iceBREAKin live feedistä.
Kisaa voi seurata linkin takaa. (linkki vanhentunut)
Kisa löytyy kahtena eri tallenteena Linkin takaa
Bigwaterin tuloksia
Tässä nopeasti tuloksia, päivitetään illan aikana.
Yleisen sarjan voitti Ivan Kozlachkov ennen Egor Voskoboynikovia. Paras suomalainen oli viidenneksi sijoittunut Juuso Karttunen (kuva alla).

Naisten sarjan voitti Elena Novikova, seniorisarjan nopein oli Kimmo Latvamäki.
Koskella nähtiin jotain hurjaa ja todella taidokasta, kun Jouni Turunen laski avokanootilla Myllykosken pystyssä kahdesti.

Facebookin kuva-arvoituksen voittaja Sanna Kauppinen
Illan aikana tarkempia tuloksia tulossa
Myllykosken vesitilanne ja koskimelontakokeilun arvonta
Tulvahuippu meni Vantaanjoella viikko sitten, mutta vettä riittää hyviin kisoihin. Teknistä ja haastavaa creekkiä tarjoaa Myllykoski, ja ahtaassa tilassa tehtäviä eskimokäännöksiä.
Aurinkoa, lettuja, melontaa, makkaraa, hellettä, hissimusiikkia.. Sitä on huomenna!


Voita Facebookissa koskimelontakokeilu kahdelle
Linkki Facebookin kilpailuun, käy kommentoimassa kuvaa viimeistään lauantaina ja olet mukana kilpailussa.
Myllykoski Bigwater Festival lauantaina klo 14
Aurinkoa ja hellettä luvassa!
Lauantaina klo 14 Nurmijärven Myllykoskella starttaa numerolla 1 Aapo ”Hanska” Halonen laskemaan pohja-aikaa sekä näyttämään miten jyväskyläläisen ahkera harjoituskausi on onnistunut. Kaikkiaan kilpailuun on ilmoittautunut lähes 30 melojaa ja kansainvälistä kuhinaa tarjoavat jälleen venäläiset huippumelojat. Katseet kannattaa kiinnittää ainakin Alexey Lukinin otteisiin; Erittäin nopealta ja taitavalta melojalta puuttuu edelleen mestaruus Myllykoskelta.
Paikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin varaamaan hyvä katselupaikka sekä nauttimaan Lepsämän Partiolaisten herkullisista letuista (ehkä myös makkaraakin tarjolla). Käteistä mukaan, perinteisesti letuista on maksettu omantunnon mukaan.
Tapahtuma soveltuu koko perheelle, huomioittehan kuitenkin lasten kanssa sen, että katsominen tapahtuu merkattujen aitojen takana (vesi on jääkylmää ja koski kivinen, joten vain päänsä valmiiksi kolauttaneet melojat saavat pulikoida lauantaina).
Ajo-ohjeet sekä lisäinfo tapahtumasivulta.

Vauhdilla virtaa Vantaa
Helsingin Vanhankaupunginkoskella olisi hulinaa tarjolla, virtaama on 75 mottia / s ja jatkaa varmasti vielä nousua. Kuvat otettu klo 17:30 aikoihin, gaugen lukema peräisin klo 15:40. Virtaama on yli kaksinkertaistunut alle 24 tunnissa, tällainen joki on Vantaa 🙂
Reilun viikon päästä Myllykoski Bigwater Festival sekä iceBREAK. Tulevan viikon sääennusteet taitaa pistää melojien vatsoja kuralle jo ennen kisoja..





Bigwaterin julisteet levitetty
Sunnuntain ulkoilut tuli hoidettua julisteiden levittämisen muodossa Nurmijärvellä. Myllykosken lisäksi pyörähdin pitkästä aikaa Kuhakoskella. Muutama kuva päivän seikkailuista ohessa.
Kisan jälkipelit käydään Myllykukossa
Kuhakoskessa oli melko vähän vettä mutta olis kai tuollakin vedellä laskettavissa. Virtaama kuvaushetkellä noin 1,2 m3/s Luhtajoen vedenmittauspisteessä.
Myllykoskella puunrunkoja, nämä saadaan helposti vielä siivottua. Lähtölinjan yläpuolella on kaatuneita puita hieman ikävästi, joten vesillelähtö tulee olemaan pikkasen aikaisempia vuosia alempaa (lähtölinja säilyy samana). Ylikylän mittauspisteessä virtaama oli noin 6 m3/s.
Bigwaterin julisteet uunista ulos!
Julisteet noudettu juuri painosta ja viikonloppuna näitä kylvetään..
Kiitokset Ville Arkonkoskelle jälleen taiteellisesta panostuksesta.
Muistakaa myös iceBREAK 12.4.2015. Facebookissa iceBREAKin tapahtumasivulla käynnissä myös arvonta, johon kannattaa osallistua.