Venemessut 2016 – messukatsaus

Silverbirch
Koskimelonta.com tiimi oli jälleen menossa kun perinteiset Venemessut helmikuussa alkoivat. Messukeskuksen myöntämä pressipassi jäi kuitenkin saamatta liian myöhään tehdyn anomuksen takia, mutta onneksi aiemmilta vuosilta tuttujen kauppiaiden avustuksella päästiin messuille sisään ilman lompsan avaamista (trade day lippu 25 eur :o).
Welhonpesän tiedettiin olevan mukana messuilla. Juuri messujen alla facebookin välityksellä tuli tieto Natura Vivan osallistumisesta messuille Bear & Waterin osastolla.
Ei montaa käytävää osastoa, mutta kuitenkin jotain. Eihän meitä koskimelojia ole koskaan määrällisesti kovin monella osastolla hellitty, mutta pitihän sitä jälleen suunnata messuille katsomaan mitä on tarjolla. Duunikuviot järjestyi paremmin kuin etukäteen oli suunniteltu ja perjantai-iltapäivä saatiin vapautettua messykäynnille.
Kierrosta aloiteltiin Uusi Aalto-altaan vierestä Bear & Waterin osaston kulmilta, johon Natura Vivan Ilkka sopivasti saapui paikalle samaan aikaan. Istutin Ilkan saman tien pöydän ääreen kertomaan Natura Vivan kuulumisia. Ilkka vaihtoi pari vuotta takaperin liikentoiminnan painopisteitä ja pudotti koskimelontatuotteet (kajakit, aukkarit ja melat) pois valikoimasta. Tarjonta on muutoksen myötä suuntautunut eri tyyppisiin palveluihin kurssien ja vuokrauksien muodossa. Vuosaarion itselläkin ollut pari kertaa suuntana, kun on pitänyt päästä vesille hieman pidemmällä paatilla. Kevättä käynnistellään kahden eskimokurssin muodossa Hotelli Nuuksiossa ja kesäkuusta alkaen yhteensä 5 kurssiviikonlopun voimin. Kunakin viikonloppuna on tarjolla sekä perus- että jatkokurssi. Natura vivan suurin projekti on tällä hetkellä käynnissä oleva rakennusprojekti, jonka tuloksena firman käytössä tulee olemaan melko asiallinen melontakeskus.
Ilkan kanssa käytiin myös pitkällinen keskustelu EPP koulutusjärjestelmän tilanteesta Suomessa. Ilkalla on mahdollisuus ottaa vastaan EPP3 koski- taitokokeen suorituksia, mutta toistaiseksi tälle ei ole juurikaan ollut tarvetta. Suomalaisille koskimelojille ei ole vielä ilmaantunut riittävästi tarvetta virallisten koulutustasojen mukaisiin taitotesteihin. EPP luokituksien osalta saattaisi löytyä konkreettinen määritelmä esimerkiksi Norjan retkien taitotasojen määrittämiseen. Mielenkiintoista nähdä, mihin EPP koulutusjärjestelmän kanssa tulevaisuudessa päädytään. Oma historia sukelluksen parista näkee tietynlaisen standardoinnin tässä kohtaa hyvänä asiana, vaikka epäilemättä tähän löytyy myös perusteltuja vastaväitteitä.
Varusteuutuuksien osalta tarjontaa ei messuilla ollut juurikaan esillä. Ainoa koskimelontaan konkreettisemmin viittaava tuote löytyi Welhonpesän  osastolta. Kuvassakin näkyvä Silverbirchin soolokoskikanootti oli melko symppiksen oloinen ”amme”. Pohjan muodoista löytyi paljon samaa oman Burnin kanssa. Jämäkkä polviasento vaikutti myös siltä, että kanootissa pysyy melko hyvin paikoillaan kovemmassakin menossa. Koskikanootin kokeilu pitää ehdottomasti lisätä omalle kokeilulistalle. Ja ilmapussien täyttämisen myötä tuo ammemaisuus myös vähenee. Welhon kauden uutuuksiin kuuluu myös Pyranhan 9R:n suurempi malli 9R L. Jacksonilta on Klaukkalaan lähiaikoina saapumassa uusi Rock Star. Kuivispuolella on tarjolla Kokatatilta 1- tai 2-osaista mallistoa ja Sweetin kuivarista on kohtuullisen kovia tarjouksia.
Bear & waterin osastolla saatiin kuulla muutamasta laskupaattiuutuudesta. Daggerin Nomadin uusi malli on tainnut jo saapua Kohinan Kouvolan paikkallisjaoston haltuun. Heltolan Kaitsu taisi lunastaa ensimmäisen Suomeen B&W:n maahantuoman uuden mallisen Nomadin. Lisää on tulossa maaliskuun tietämillä. Prijonilta on tullut uusi creekkerimalli Curve. Curvesta löytyy malli koeistuttavaksi Sipoossa.
Messuilla ei siis ollut juurikaan nähtävää tai hypisteltävää koskimelojille. Jollain tasolla täytyy ehkä ymmärtää, että yrittäjät tuovat osastoille ensisijaisesti esille niitä kamoja joita myydään moninkertainen määrä vaikkaoa koskikajakkeihin verrattuna. Ei silti käy kieltäminen, etteikä olisi ollut mukava päästä koeistumaan vaikkapa Pyranhan uutuutta. Ei sillä, että sille mitään tarvetta olisi ollut mutta olisi se saattanut silti herättää omistushaluja.
Mikko Aho / koskimelonta.com
Messut auki yleisölle:
la-su 13.-14.2.2016     klo 10-18
ma-pe 15.-19.2.2016     klo 11-20
lauantai 20.2.2016     klo 10-18
sunnuntai 21.2.2016     klo 10-17
Liput:
Aikuiset 18 €/hlö
Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, varusmiehet, opiskelijat 11 €/hlö
Perhelippu (max. 2 aikuista ja alle 16 v. lapset) 39 €
Ryhmälippu (väh. 10 hlöä) 11 €/hlö
Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi. Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.