Henkilökuvassa Tapio Antere

Koskimelontaa since 2007
Koskimelontaa since 2007

Koska ja miten aloitit koskimelonnan? Aloitin kunnolla 15-vuotiaana. Olin niihin aikoihin kiinnostunut surffaamisesta, mikä ei ole Suomen olosuhteissa kovin helppo laji harrastaa. Eno houkutteli, että alkaisin melomaan koskea. Olin aluksi, että ei… Päädyin kuitenkin Kohinan nuorisoleirille – onneksi menin.
Mikä on kivointa koskimelonnassa? Melonnan lisäksi ihmiset tän harrastuksen ympärillä, reissaaminen ja uusien paikkojen näkeminen.
Sulla on haaveena lähteä Chileen melomaan. Miksi just sinne? Chilessä on Andien takia hyviä koskia ja aika monipuolisesti melottavaa. Mulla on muutamia jenkkikavereita, jotka ovat käyneet siellä melomassa ja kuvaamassa leffoja, sinne olisi hauska lähteä.
Millaiset jutut koskimelonnassa juuri nyt kiinnostavat? Enemmän koskimelonnassa kiinnostaa juuri laskeminen eikä niinkään freestyle. Freestylehommia jaksaa aina jonkun aikaa tehä, mutta se on enemmän nyhertämistä. Laskeminen tuntuu palkitsevammalta ja siinä on enemmän adrenaliini pelissä.
 Millaisia koskimelontareissuja olet tehnyt?  Ennen armeijaa olin pari kuukautta Ugandassa melomassa freestylea. Siellä on maailman parhaita aaltoja. Norjassa olen käynyt neljä tai viisi kertaa laskemassa. Suomessa on tullut käytyä Lapissa ja Neitikoskella.
Mikä on jäänyt mieleen erityisen hienona hetkenä koskessa? Laskuhommista viime kesän Norjan reissu – se oli eka sellainen, mikä me tehtiin nuoremman porukan kesken. Reissulla käytiin laskemassa itselle täysin uusia paikkoja. Vaikka reissu ei melonnallisesti ollut ehkä kovin hyvä ja satutin selän alussa, mutta se oli muuten tosi mieleenpainuva.
Freestylen puolella, kun on saanut onnistumaan ekan kerran uusia temppuja. Mitä temppuja? Mc Nasty on semmonen ..ja phonics Monkey ja Tricky Woo. 🙂 
Teidän melontaporukan nimi on Jalostajat. Mistä nimi tulee? Hernekeittopurkista. Porukka on hitsautunut kasaan pikkuhiljaa. Osaan porukasta tutustuin jo 15-vuotiaana sillä ensimmäisellä junnuleirillä.
Kun meloo yksin, mulla tahtoo välillä mennä negatiivisen puolelle, jos treenaa jotain. Kun meloo kavereiden kanssa se ei ikinä mene siihen – on helppo nauraa hölmöilyille ja kun jokin ei onnistu.
Millaisia tavoitteita sulla on? Chilen reissulla tavoitteena on kasvattaa omaa melontakanttia laskuhommissa. Olisi se kiva tietty joskus oppia melomaan freestyleakin – jos vertaa osaan omiin melontakavereihin niin olen ihan lastenkengissä.
Chilen reissun jälkeen tavoitteena on lähteä Pohjois-Amerikkaan melomaan. Siellä on muutamia melontakavereita, joihin tutustuin Ugandassa. Heidän kanssa olisi kiva mennä melomaan. Pohjois-Amerikassa olisi mahdollista tehdä Creekki-melontaa, erityisesti Oregonissa, Washingtonissa ja Kanadan puolella. Oppisopimuksen jälkeen on tarkoitus keskittyä yksinomaan melontaan.