Vanhankaupunginkoskella kohisi jälleen 20.12.2014

Virtaama jatkoi nousuaan (n. 50 m3) ja olihan Vanhikselle lähdettävä uudestaan. Koulujen joulujuhlan jälkeen suunnattin Skodan keula mutkien kautta kohti Helsinkiä. Melojia oli saatu kerättyä mukaan hyvin, vaikka alkuun meinasi näyttää huonolta.
Mukana oli kaksi Vanhiksen ensikertalaista, Pekka ja Juuso. Juuso on melonut enemmän koskessa, mutta Pekan retket ovat keskittyneet enemmän jokiretkeilyn puolelle. Pekalla into oli kuitenkin kova, eikä sitä häirinnyt edes hieman epäsopiva aukkopeite. Peite ei ylettynyt reunoilta kunnolla aukon reunan yli. Katseltiin tätä Pekan kanssa kimpassa yläsuvannossa ja todettiin: ”kyllä sen sitten näkee, haittaako se melontaa vai ei!”. Ensimmäinen virhe!
Mukana oli myös kokeneempi kettu Esa, joka ehti laskea TuusMe:n nuorisojaoksen kanssa ensilaskun meidän vielä yskiessä rannalla noussutta virtaamaa. Esan kanssa sovittiin, että hän jää päivystämään ensimmäiseen isompaan akanvirtaan ja loppujoukkue tulee perässä. Juuso lähti ensimmäisenä liikkeelle, minä seuraavana ja Pekka viimeisenä. Minä ja Juuso päädyttiin pykälää alempaan akanvirtaan kuin Esa, mutta päästiin näkemään Pekan lasku aitiopaikalta. Pekka tuli hieman vinossa S-mutkan kohdalle ja se kostautui alemmassa portaassa, horjahdus ja eskimo-harjoituksiin. Parin yrityksen jälkeen vasten muuria ja homman lopputulos alkoi olla selvä, uimareissu. Näin pään paatin vierellä ja sain varmistuksen epäilyilleni. Loppuporukka jonossa liikkeelle uimarin perään, Juuso, minä ja Esa. Toinen virhe!
Pekka ajautui alimman akanvirran kohdille, näytti kun hän olisi päässyt akanvirtaan. Meloin tässä kohtaa päävirtaa alas ja totesin homman päättyneen onnellisesti ennen kuin se oikeastaan kovin pitkälle ehtikään.
Loppupään aallot aiheuttivat kuitenkin sen verran tekemistä, että ehdin vasta alasuvannossa kunnolla rekisteröimään tilanteen kokonaisuutena. Pekka oli edelleen samoilla kohdin, missä olin hänet ohittanut. Epäilin hänen jääneen seisomaan pohjaan ja hakevan parempaa asentoa kävelläkseen pois. Odottelimme hetken suvannossa, Pekka nosti kätensä ylös, vastasin samalla merkillä ja lähdin melomaan hänen paattinsa perään. Sain paatin kyytiin ja löysin vielä melankin. Meloin varusteet rantaan ja edelleen tilanne oli päällä samassa muodossa kuin aiemmin, tässä kohtaa alkoi käymään ikävän selväksi, että Pekka oli jollain tavalla kiinni jossain. Esa ja Juuso olivat järkevämpinä jääneet alasuvantoon odottamaan tilanteen etenemistä ja näin Esa nousevan alimmalle muurille ja sieltä käsin pyrkivän auttamaan Pekkaa. Hän kahlasi kahden alimman muurin välissä kohti muurin päätä ja Pekkaa. Tässä kohtaa oli kuitenkin rantaryhmän köydet löytäneet perille ja Pekka saanut kaivettua itsensä jumiin jääneestä aukkopeitteestä irti. Tilanne alkoi vihdoin purkaantua. Vielä miehet muuria pitkin kiiveten koskesta ylös, sillan alle ajautuneiden varusteiden nosto rantaan ja puimaan tilannetta kuiville.
Video Pekan laskusta ja pelastustilanteesta.
Kaikkien päästyä kuiville oli vuorossa hetken hengähdystauko ja puinti, mitä siellä tapahtui.
Tässä Pekan oma kirjoitus aiheesta, kun pyysin kommentit:
”HiiPun paatti Pyranha Fusion, oma SnapDragon retkiaukkari, välikuivapuku, neopr. hanskat ja päähine, poolomela, lätkäkypärä.

Aukkaria en sovittanut etukäteen ja se olikin sivuilta kapea, ei pysynyt reunuksen alla. Tosin ei irronnut keskelle painaessa. Olisi voinut testata eskimon vesille päästyä, laskupaatti on kuitenkin eri kuin poolopaatti. Myös edellisestä koskimelonnasta oli aikaa. Itse melonta tuntui hyvältä sen ajan kun pystyssä pysyin, sitten tuli höhlä lipsahdus, hieman sivuttain pudotuksessa ja kaato ylävirran puolelle. Aloin veivata eskimoa pariin otteeseen kunnes kivet alkoivat kolista kypärään ja arvasin että olin jo ajautunut vasemmalle reunalle ja tulin ulos. Uida ehdin vain ehkä reilu 10 metriä kun aukkari tarttui pohjaan juuri poikkikivetyksen kohdalla.
Onneksi yletin jaloilla pohjaan, muuten olisi ollut todella kiire ymmärtää miten päästä aukkarista pois. Katsoessani ympärille näin alavirrassa Mikon ja heilautin kättä huomion merkiksi mutta sain sen näyttämään varmaan joltain ok-merkiltä joten Mikko heilautti takaisin ja lähti hakemaan paattiani. Seistessä vesi ylettyi rinnuksille ja kun yritin päästä käsiksi aukkarin tarttumakohtaan, virta heitteli nurin. Se myös painoi minua alavirtaan päin niin että epäilin hetken olenko jossain betonirautasilmukassa mutta aukkarin reunus oli vain niin tiukalla. Oikean puolen rannalta huudettiin heittoköyden tuloa joka ohjautui kuitenkin alavirran puolelle, perään pari lyhyeksi jäävää mutta neljäs köysi tuli pitkälle ja ylävirran puolelle ajautuen saatavilleni. Sitten koetettiin vetämällä irroitusta mutta olin huonossa asennossa, virta painoi linkkuun aukkarin reunaa vasten enkä saanut pujottauduttua pois.
Veto hellitti ja nousin pintaan vetämään henkeä. Hetken temuttuani sain idean aukkarista poistumiseen, näytin rannalle että vetäkää (pään päällä käden pyöritys), tunsin miten köysi alkoi kiristyä ja vääntäydyin ulospäin aukkarista, joka alkoikin liukua alas vyötäröltä ja olin irti. Minut kiskottiin vauhdilla muurin vierelle jossa huili ja ensikommentit, sitten katsottiin muurin päälle pääsy. Sen perään hieman pikahaastatteluja, joku tätsykkä pääsi siihen kanssa taivastelemaan. Tämän päälle oli hyvä lämmitellä kajakin haulla alavirrasta kun tuntui että isompia kolhuja ei tullut. Lopuksi auton luona vielä tarjottiin kuumaa glögiä ja pullaa joka tuli tarpeeseen! Kelailtiin  vielä tapahtumia ja mietittiin muun muassa millainen puukko tai leikkuri olisi hyvä, itsekin nyt muistin että liiveissä on puukko mutten olisi sitä helposti käyttöön saanut. Välikuivapuku piti hyvin lämmöt, ilman sitä olisi suorituskyky mennyt nopeasti huonoksi. Muuten varmasti auttoi että on tullut oltua erilaisissa kevyemmissä jokirymysessioissa, talvimelontakurssilla ym. missä on tutustuttu kylmässä vedessä puuhasteluihin kuivapuvun kanssa.”
Kohina_joulupöytä
Kohinalaisten joulupöytä. Kuva: Sirpa Törrönen
Glögin ja pullan ääressä puitiin toimintaa pelastustilanteessa läpi ja todettiin yhdessä tuumin, että parantamisen varaa jäi reilusti. Ainakaan minulle ei ollut tullut mieleen, että uidessa voisi jäädä kosken pohjaan kiinni siten, ettei sieltä vähintään köyden avulla pääsisi pois. Tällä kertaa oppirahoiksi jäi yksi aukkopeite, joten oppia saatiin rutkasti lisää suht pienillä oppirahoilla. Hyvä mahdollisuus olisi ollut vakavampaankin onnettomuuteen.
Glögi ja pulla sai mielen sen verran kirkastumaan, että päätettiin Juuson kanssa laskea vielä yksi lasku.
Melkoisen jäykkää on allekirjoittaneen tekeminen (punainen puku, vihreä kajakki)
Virheet toiminnassa:
1. Jos aukkopeite ei istu kunnolla paattiin, sen paikallaan pysyvyyttä on paras testata jossain muualla kuin Vanhankaupunginkoskella. Varmuutta ei tietenkään ole, mutta peitteen välistä paattiin päässyt vesi saattoi haitata eskimon tekoa.
2. Jos joku kaatuu koskessa, erityisesti tälläisessä, missä homma päättyy suvantoon muutaman kymmenen metrin jälkeen, kaikkien ei kannata lähteä uimarin perään. Yksi riittää, tällä keinoin olisi saatu ehkä nopeammin apua Pekalle jos ja kun olisi päästy melomaan ylempään akanvirtaan tai kiipeämään + kahlaamaan ylhäältä päin.  Nyt ei ollut kiire, mutta jos pää olisi jäänyt pinnan alle, olisi oltu myöhässä.
3. Kolmantena oppina jäi mieleen miehitys Vanhikselle melomiselle. Jos mukana on aloittelijoita, joille uimisen todennäköisyys on olemassa, on syytä varata rantaan myös köydenheittokykyisiä henkilöitä. Tällä kertaa mukana oli oikeat ihmiset, mutta heidän mukana olonsa perustui muihin asioihin, kuin riskianalyysiin.
Opettavainen reissu kaiken kaikkiaan, ainakin allekirjoittaneelle jäi monta hyvää oppia mieleen. Näiden oppien avulla sitä päädyttiinkin sitten viikkoa myöhemmin itse uimasille Vanhiksella 🙂