Koskimelojien kerma kokoontui Kolille perinteikkäästi tänä viikonloppuna. Huippukuntoisia rinteitä on kelvannut laskea niin alppi- ja tellusuksilla kuin lumilaudoilla, ja onpa yksi snowscoottikin ollut uria kaivamassa.
Koskimelojien Shalom-mestaruus 2016 ratkottiin Suomi-slalomin yhteydessä ja kierto-sorsa palasi vuoden tauon jälkeen Kouvolaan, kun Irma Heltola oli jälleen ylivoimainen. Edellisen vuoden mestari Aapo Hanska Halonen luovutti tittelinsä lauantaina puhelimen välityksellä uudelle valtikan haltijalle
Vanhan koulun majatalo toimi jälleen loistavana tukikohtana yli 20 hengelle, lisäksi muutama päiväreissun tekijä nähtiin rinteissä.
Huomiselle luvassa 50 cm pyydaa, joten sitä sitten pöllytellään ja iltapäivästä kotimatkoille.

Irma Heltolan nimi kaiverretaan toista kertaa sorsan kylkeen
Freestylemelonnan maajoukkue hakee joukkueenjohtajaa Plattlingin EM-kisoihin
Haussa olisi joukkueenjohtaja Freestylemelonnan EM-kisoihin Plattlingiin 26.-28.5.
Joukkueenjohtajalta vaaditaan hyvää englanninkielen taitoa ja termistön tuntemista. Tehtäviin kuuluu mm. kokouksissa käynti, käytännön asioiden hoitaminen, blogin pävitys ja tiedotteiden lähettäminen. Joukkueenjohtajien on oltava paikalla muutamia päiviä ennen kilpailuja kun kokoukset alkavat.
Lisää tietoa ja ilmoittautumisia voi lähettää sähköpostilla freestylejaosto (at) freestylemelonta.com
Hallijamit 20.2. Järvenpäässä
Tuus-Melojat ry järjestää hallijamit 20.2. Järvenpään uimahallissa.
Alla kutsu tapahtumaan:
Paikka
Ohjelma
klo 16.45 Kisainfo kahviossa
klo 17.30 Suihkutiloihin pääsy
klo 17.45 Kajakkien pesu
klo 18.00 Kisojen aloitus
klo 20.00 Halli tyhjänä
Sarjat
Kisasarja, jossa lasketaan pisteet sovellettujen freestylemelonnan yleisten kilpailusääntöjen mukaan. K1M ja K1N jos yli 3 osallistujaa, muuten naiset kilpailevat K1M sarjassa.
Jamisarja, jossa kilpailijat suorittavat vapaavalintaisia temppuja, jonka jälkeen kilpailijat äänestävät keskenään suljetussa äänestyksessä voittajan.
Ilmoittautuminen
Sähköpostilla osoitteeseen visa.antti.rahkola (at) gmail.com ja kopio koski (at) tuusmelojat.fi viimeistään 12.2.2016. Viestissä tulee käydä ilmi nimi ja sarja johon osallistuu. Osallistumismaksu on 10 € ja se maksetaan paikanpäällä käteisellä. Uimahallin sisäänpääsy maksetaan erikseen.
Säännöt
Käytetään sovellettuja freestylemelonnan yleisiä kilpailusääntöjä. Tarkemmat tiedot kerrotaan kisainfossa.
Osallistuminen
Kilpailijat eivät ole vakuutettuja järjestäjän puolelta, kilpailijat osallistuvat omalla vastuullaan kisoihin.
Lisätiedot
Visa Rahkola: visa.antti.rahkola (at) gmail.com
Mikko Ritari: koski (at) tuusmelojat.fi
Parhaat jamittajat palkitaan. Tervetuloa!
Pernoonkoskien jäätilanne 24.1.2016
Petteri oli käynyt paikanpäällä tutkailemassa jäätilannetta.
Lainaus kohinaa.com palstalta:
Tukkiränni on parimetrinen pohjasta jäätynyt loiva köngäs ja uoma tietysti kaventunut. Jää ohjaa 70-80% vedestä Sittaränniin, jossa pieni loiva aaltoylempänä keskellä. Buuffikivi on kerännyt ja padonnut jäätä monimetriseksi sumaksi ja laittanut linjat uusiksi tehden kummallisen hässäkän. Jääkannet vastassa aika pian.
Tormi on lähes sileä. Väliporras täysin sileä. Tormilla nelosaalto eilen loiva ja samassa linjassa keskemmällä säännöllisempi pieni aalto. Iso akanvirta ja jääkansi 100 m päässä.
Häjyrodeo 2016 – Kilpailukutsu
Pitkät perinteet omaava HäjyRodeo järjestetään tänä keväänä 23.- 24.4.
Lauantaina kilpaillaan Seinäjoen Malkakoskella freestylessä ja sunnuntaina on vuorossa laskukilpailu Kauhavan Jylhänkoskella (Sahakoski).
Lauantain freestylekilpailu melotaan JAM-kilpailuna kello 13 alkaen. Kilpailuformaatti on erittäin rento, suorituskertoja useita ja kilpailijat asettavat toisensa paremmuusjärjestykseen suljetulla äänestyksellä. Tällä kilpailutyylillä saamme yleisölle enemmän nähtävää ja toivottavasti myös enemmän kilpailijoita paikalle. Pidetään hauskaa koskessa ja näytetään se myös yleisölle, kilpailuhenkeä unohtamatta.
Suorituspaikkana on vesitilanteen mukaan joko PatoHole, ProHole tai Plattling.
JAMien jälkeen pidetään leikkimielinen ”mäkihyppykisa”. Kaikki hyppivät samassa sarjassa, suorituskertoja on useita, näyttävin kokonaissuoritus valitaan yleisöäänestyksellä.
Sunnuntain laskukilpailussa lasketaan kelloa vastaan Jylhänkoskessa, jonka vaativuus riippuu paljon vesitilanteesta. Kilpailu alkaa kello 12.
Kyseessä on hurjannäköinen lyhyt koskipätkä, joka putoaa lähes 10 metriä reilun sadan metrin matkalla! Koski on todella hauska laskea, eikä ole niin pelottava kuin miltä se näyttää.
Ilmoittautuminen kilpailuihin suoritettava maanantaihin 18.4. mennessä osoitteeseen teemukujala.fi (a) gmail.com.
ilmoittautumisessa on käytävä ilmi:
-Nimi, seura
-Sarja (K1M, K1N, K1JRM, K1JRN). Sarja järjestetään mikäli siinä on vähintään kaksi kilpailijaa
-Mihin kilpailuihin osallistuu
Kaikilla kilpailijoilla on oltava kilpailulisenssi maksettuna ja jokainen kilpailee omalla vastuulla!
Huom! Kilpailuihin EI ole osallistumismaksua!
Tulkaa porukalla kisaamaan ja seuraamaan tapahtumaa!
Uudet kisailijat ovat erittäin tervetulleita! Tästä on hyvä aloittaa kilpailu-ura, koska kyseessä on astetta rennommat kisat!
Kymmenelle nopeimmalle lattiamajoitusta tarjolla, lisätietoja Tuomas Kaukolalta, tuomaskaukola (a) gmail.com. Kilpailijat etusijalla!
http://hajyrodeo.blogspot.fi/
Kyselyt sähköpostilla teemukujala.fi (a) gmail.com tai puh. 040 1655 800.
Teemu Kujala, Kyrönjoen KoskiHäjyt
PoksAdventure whitewater enduro race 2016 7.5.2016
PoksAdventure yhdessä Jyväskylän Melanvilauttajien kanssa järjestää ainakin Suomessa ensi kertaa käytävän koskimelonta enduro kisan Laukaan Kuusaankoskella. Kilpailussa melotaan 6 ”erikoiskoetta” vapaassa järjestyksessä ja tahdissa. Kunkin erikoiskokeen ajat lasketaan yhteen ja tästä saadaan kunkin kilpailijan oma suoritusaika.
Lisätiedot PoksAdventuresin sivuilta

Perinteikkäästi Palakoskella
Mikko Aho laittoi Kohinan foorumille kutsuhuudon melontasessioihin alkuviikosta ja vesitilanteen säilyessä optimaalisena (2,5 m3/s) saapui paikalle melontakansaa runsain joukoin. Itse olin liikkeellä vain kameran kanssa ja ohessa muutamia kuvia. (Mikko Aho: Jälkikäteen virtaamakäyriä tarkastellessa kävi ilmi, että virtaama oli n. 2,3 m3/s).
Palakoskella ei ole tiettävästi koskimelojat käyneet kertaakaan siten, etteikö joku olisi ottanut uinnit, näin myös tälläkin kertaa. Henkisillä vauriolla selvittiin, ehkä tästä on luettavissa lisää Kohinan foorumin uintikisa -säikeestä.










Joen lumo – dokumenttielokuva Siuntionjoesta

Koskimelonta.com on ollut mukana tukemassa Aki Rahikan projektia Joen lumo. Joen lumo on dokumenttielokuva Siuntionjoesta.
Tai kuten tekijä itse projektiaan kuvailee:
Joen lumo
”Pienistä puroista syntyy suuri tarina. Joen Lumo on uudenlainen luontodokumentti suomalaisesta luonnosta. Elokuvan selkärankana toimii retkikuntamme matka joen läpi. Joen tarinaa avataan haastattelujen, sekä ympärivuotisten luonnonkuvien kautta. Lumossa on jokaiselle jotain.
Elokuvan ensiesitys on 12.12.2015 Siuntion kylpylässä. Elokuvaa esitetään kylpylällä myös keväällä 2016.
Freestylemelonnan MM-kilpailut käynnistyvät suomalaisten osalta
Aivan tuokion kuluttua käynnistyvät miesten alkuerät, eli tänään keskiviikkona 2.9.2015 klo 15:00 Suomen aikaa tietään jatkoon on selvittämässä neljä melojaamme; Tuomas Kaukola, Juuso Karttunen, Tuomas Kuronen sekä Jussi Tanskanen.
Kisoja pystyy seuraamaan livenä netin [linkki] kautta, joten nyt naamat kiinni tietokoneeen/kännykän/padin ruutuun 🙂
Kisat käydään Kanadassa Ottawa -joella. Kisa-aikataulut ym. nähtävissä kisasivuilla. Aikaero on -7 tuntia Suomen aikaan verrattuna.
Klo 15 starttaavassa ensimmäisessä heatissa meloo Jussi Tanskanen.
Lisätietoja kisoista sekä Suomen joukkueen kuulumisia maajoukkueen blogista

Hit The Road Episode 2 Norway
Jalostajat -tiimin loistava reissuvideo kesältä 2015.
Ensi-ilta videosta esitettiin SM-kisojen palkintojenjaon yhteydessä Neitikoskella 1.8.2015.
Videon editoijan saatesanat: ”Noniin hyvät ystävät, nyt me tiputetaan teille oikee pommi. Hit The Road episode 2 Norway vie teijät ehkä siisteimpään maahan mitä tältä planeetalta löytyy. Kesäkuun maajoukkue leirin jälkeen jätettiin freestyle paatit Haaparantaan ja käännettiin keulat kohti Norjaa. emmä varmaa enepää jaksa paljastaa, check out! -visa”
Nautinnollisia katseluhetkiä!
https://vimeo.com/135568997