Avainsana-arkisto: Lappi

Helatorstain pitkä viikonloppu ja pohjoisen aallot

Lähdettiin helatorstaina Hämäläisen Jyrin kanssa pikaiselle pohjoisen kierrokselle täydellistä aaltoa etsimään. Vedenkorkeuskäyrät ja Kilpisjärven runsas lumitilanne lupasivat hyvää reissulle, lisäksi Kelokurkkion suunnalta saatiin uutisia toimivasta aallosta Karttusen Juusolta.
Ekana siis suunnaksi Kelokurkkio ja Lapin parhaasta mökistä yösija pariksi yöksi. Aurinko paistoi ja aalto oli mukavassa kunnossa, mutta ei kuitenkaan tarjonnut parastaan kun vesi ehti hieman laskea (Muoniossa 700-780 m3/s). Tällä kertaa ei päästy maistamaan Kelokurkkion Insinööriaaltoa kovimmassa tikissä mutta itselleni ainakin maistui, kun edellisestä Lapin reissusta olikin ehtinyt jo vierähtää tovi eikä 1,5 vuotta sitten ostettu pelipaatti ollut ehtinyt juuri aaltoja ennen tätä näkemäänkään.

Jyri aurinkoisella Kelokurkkiolla
Jyri aurinkoisella Kelokurkkiolla

Juuso ja Lanton Miku olivat käyneet Kalixilla katsomassa paikkoja, mutta Åretswågen ei ollut toiminut, ei myöskään Lappis, joten palasivat Kelokurkkiolle. Seuraan liittyi myös Kaukolan Tuomas ja Mykkäsen Anni. Aallolla nähtiin tämän jälkeen muutakin kuin etusurffia.
Mikun flashback Kelokurkkiolla
Mikun flashback Kelokurkkiolla

Vesi jatkoi laskuaan Kelokurkkiolla (Muonionjoki) ja myös Torniolla alkoi olla vesi sen verran alhaalla, että Kattilakoskella alkaisi toimimaan ala-aalto ja mahdollisesti myös Mega-aalto. Auto kohti etelää ja perillä odotti palkinto. Vedenkorkeus oli juuri optimaalinen ala-aallolle ja täällä pääsikin jo blunttaamisen makuun.
Allekirjoittanut Kattilakosken ala-aallossa
Allekirjoittanut Kattilakosken ala-aallossa

Ja tekijät olivat sitten oma lukunsa. Aallossa pystyi tekemään liikkeen ja kalliolta oli hyvä kuvailla, vaikkakin auringonpaiste vaihtui tässä vaiheessa reissua sateisemmaksi, mutta oli sitä välillä poutaakin. Lauantaina aamusta käytiin Mega-aaltoa melomassa, mutta ei ollut parhaimmillaan, tai lähinnä aallon kiinnisaaminen oli melkoista arpakauppaa. No muutamat surffit sai ja pomppuun kun osui bluntti niin ihan kivasti lävähti 🙂
Tällainen pikareissu tällä kertaa, seuraavalla viikolla ollut Week of Waves osui kyllä hyvään ajankohtaan ja Facebookista oli mukava seurata porukan edesottamuksia. Ei edes harmittanut, kun pääsi itsekin hieman maistamaan 🙂
Kiitoksia kaikille reissussa törmätyille (TuomasV, Krisse, Ari, Heikki..). Alla vielä muutama kuva.
Anni veti cleaneja bluntteja Kattilakoskella, ja ilmeetkin oli kohdillaan
Anni veti cleaneja bluntteja Kattilakoskella, ja ilmeetkin oli kohdillaan

Tuomas "Moppi" Kaukola ja Pan Am Kattilakosken ala-aallossa
Tuomas ”Moppi” Kaukola ja Pan Am Kattilakosken ala-aallossa

Ja sitten kättä lippaan,Moppi!
Ja sitten kättä lippaan,Moppi!

Juusolla ja clean blunt
Juusolla ja clean blunt