Avainsana-arkisto: 2026

Kultamitali freestylemelonnan EM-kotikisoista Suomeen!

Lauantaina 13.6. päättyivät freestylemelonnan EM-kilpailut kaikkien sarjojen finaaleihin. Suomalaisleirissä odotukset olivat korkealla jokaisen suomalaisedustajan ollessa semifinaaleissa omassa sarjassaan toisena: Nea Rautio juniorinaisissa, Taru Terni naisissa ja Visa Rahkola miehissä. Kisa-aalto oli luokiteltu uudelleen saavutettavaksi ja kisamuodoksi paras kolmesta suoritus.

Päivän ensimmäinen suomalainen Neitikosken aallossa oli Nea Rautio. Iloisuutta ja energiaa pursuva Nea lähti rohkeasti yrittämään isopisteisiä liikkeitä heti ensimmäisestä runistaan alkaen. Tänään volttiyritykset jäivät vielä kesken, mutta Nean paras suoritus, 58,33 pistettä, toi nuorelle suomalaiselle neljännen sijan. EM-kultaa voitti Saksan Linn Schaefer pistemäärällä 156,67.

Taru Terni oli edellisenä päivänä todennut kisasuorituksissaan olevan vielä parannettavaa. Finaalissa Tarun liikkeet olivat puhtaita varmistaen huikean yli kuudensadan pisteen runin. Sillä Taru voitti Euroopan mestaruuden. Irlannin Leah Hough piti suomalaiskannattajia loppuun asti jännityksessä tehden kisan viimeisessä suorituksessa, kisan viimeisenä kilpailijana parhaan suorituksensa. Se ei kuitenkaan riittänyt päihittämään Tarua, joka teki tyylikkäästi oman piste-ennätyksensä, 626,67 pistettä, omalla viimeisellä runillaan. ”Superonnellinen. En osaa muuta sanoa”, Euroopan kultamitalisti Taru toteaa onnittelevien läheisten ja joukkuetovereiden keskeltä.

Suomalaiskannattajien päivän kruunasi miesten finaali. Visa Rahkolakin oli analysoinut perjantain suorituksistaan parannuskohteet ja lähti tekemään runiaan puhtaammin ja isommin, mikä pisteissä korvataan hugebonuksilla. Miesten kisasta kehkeytyi yhtä jännittävä koitos kuin edellisen päivän semifinaalista, kilpailijoiden tehdessä hurjia pistemääriä kilpailun edetessä. C1 luokan jo aamupäivällä voittanut Ranskan Tom Dolle teki heti ensimmäisellä runillaan huiman yli tuhannen viidensadan pisteen suorituksen, johon Puolan Tomasz Czaplickin vastasi 1701 pisteen suorituksella. Näihin pistesuoritukseen eivät muut kilpailijat pystyneet vastaamaan. Pronssia sai Puolan Bartosz Czauderna. Suomen Visa Rahkola tuli todella kovassa seurassa kilpailun viidenneksi.

Freestylemelonnan lajipäällikkö Jyri Hämäläinen seurasi kilpailuja koko kisaviikon ajan Lieksassa, eläen maajoukkueen kanssa pettymykset ja onnistumiset. ”Kilpailut olivat suomalaisille lajin menestyksekkäimmät arvokisat tähän mennessä. Kolmessa sarjassa saavutettiin finaalipaikat ja yhdessä niistä arvokisamitali, kultainen sellainen.”, Jyri Hämäläinen summaa. ”Panostuksemme ovat tuoneet urheilijamme koko ajan lähemmäksi Euroopan huippua ja nyt se on totta: olemme saavuttaneet huipun. Kerta kaikkiaan mahtavaa! Koko maajoukkue teki vahvan suorituksen, käyttäen hyväkseen rutiiniaan kotikoskemme oikuissa. Suurkiitos vielä koko kisaorganisaatiolle ja vapaaehtoisten joukolle, jotka mahdollistivat nämä kilpailut luonnonkauniissa Lieksassa.”

Teksti: Suomen melonta- ja soutuliitto ry

Kuva: Jarno Artika

Freestylen EM kisat Neitikoskella 10. -13.6.2026

Neitikoskella melotaan freestylen Euroopan mestaruuskilpailut 10-13. kesäkuuta. Kisat ovat ensimmäiset Suomessa järjestetyt koskimelonnan yleisen sarjan arvokilpailut ja siten iso puristus koko lajiyhteisölle. Tavoitteena on hyödyntää Neitikosken luonnonläheisys ja 24/7 toimiva aalto täysmääräisesti sekä saada Suomelle koskimelontamaana näkyvyyttä kansainvälisesti. Odotamme kisoihin 100-150 kilpailijaa plus tukijoukot sekä tietenkin paljon katsojia.

Aikataulu on alustavasti seuraava: 7-9.6 viralliset harjoitukset, 10-11.6 alkuerät, 12.6 semifinaalit ja 13.6 finaalit. Avajaiset 9.6. illalla Lieksassa. Kilpailupäivä alkaa ~ klo 10 ja jatkuu aina ~ klo 19 asti.  Lauantain finaalipäivä on luonnollisesti sitten lyhyempi.

Miten mukaan?
– Katsomaan: Tule Neitikoskelle kisojen aikaan ja pääset seuraamaan huippuluokan melontaa.
– TalkoolaiseksI: Kiinnostaako ainutlaatuinen mahdollisuus olla mukana järjestämässä koskimelonnan arvokisoja? Ota suoraan yhteyttä sopivaan tiiminvetäjään (avaa linkki) tai täytä lomake täältä (avaa lomake) ja kerro mikä homma kiinnostaisi. Tehtäviä on monenlaisia ja jokaiselle löytyy sopivaa ja sopivasti tekemistä, vaikka ehtisit mukaan vain päiväksi, joten ota rohkeasti yhteyttä!

Neitikoskelle melomaan? Moni varmaan miettii, milloin Neitikoskelle mahtuu melomaan. Yksinkertainen vastaus on toukokuun alussa ja kisojen jälkeen. Oletus on, että kilpailijat alkavat saapua Neitikoskelle noin toukokuun puolessa välissä ja siten toukokuun lopussa sekä kesäkuun alussa aalto on lähes 24/7 käytössä. Tyypillinen haaste arvokilpailuihin valmistautumisessa on, että kisahonttoja on vain yksi ja kaikki luonnollisesti haluavat treenata siellä. Vaikka Neitikoskessa voikin meloa ympäri vuorokauden, joutuu siellä varmasti jonottamaan kisojen alla. Onneksi touko-kesäkuussa Suomessa on muitakin hyviä melontakohteita!

Miten seurata kisoja: Jollet pääse paikalle kannustamaan, kisat striimataan ja tulospalvelu toimii.

Tärkeät linkit: