Avainsana-arkisto: 2025

Langinkoski tarjosi alhaisesta vesitilanteesta riippumatta hyvät kilpailuolosuhteet

Radalla oli hyväntuulisia melojia, vaikka rata oli poikkeuksellinen alhaisesta vesitilanteesta ja siellä melottiin aivan uusia reittejä.

Tämä kevät on ollut hiukan haastava ja pitkään pohdittiin pystytäänkö koskicrossin kisat järjestämään jos vesitilanne huononee entisestään. Kisaan ilmoittautuminen virkistyi vasta viime hetkillä, tällä saatiin järjestäjiin uutta intoa ja sarjojakin saatiin onneksi järjestettyä. Kilpailijoita oli kaikkiaan 20 kappaletta.

Kohinaa edustanut ja koskicrossin naisten junnusarjan voittanut Nea Rautio kertoo päivän tunnelmista. Minkälainen rata oli viime vuoteen verrattuna ja onko lisää kisasuunnitelmia tälle kaudelle?

Oli hyvä tunnelma, pääsi melomaan paljon, ihmiset kannustivat toisiaan ja sain myös neuvoja. Junnusarjakin saatiin järjestettyä, joka oli musta tosi kivaa. Rata oli ihan kiva. Se että vedentaso oli paljon matalampi viime vuoteen verrattuna, niin rata oli erilainen. En osaa suoraan sanoa, kumpi oli parempi, koska ne oli niin erilaiset.  Ei ole kisasuunnitelmia crossin puolella, mutta freestyle -melonnassa on sitten enemmän kisoja tulossa. Kisat kyllä innostivat aloittamaan harjoittelemaan enemmän myös laskemista ja crossikin alkoi kiinnostaa enemmän.”

Hyvillä mielin oli myös Jaakko Hallikainen, joka saapui melontakautensa avajaisiksi edustamaan Kohinaa kisoihin

Kisapäivä oli kaikin puolin onnistunut, vaikka sitä vietettiinkin viileissä ja joen puolesta vähävetisissä tunnelmissa. Paikalle oli saapunut mukavasti kilpailijoita moneen eri sarjaan olosuhteista huolimatta. Myös joitain kiinnostuneita katsojia oli löytänyt tiensä rannoille. Järjestelyt toimivat hienosti ja infot ym. käytännön asiat olivat selkeitä. Tämän vuoden rata oli hyvin mietitty ja se sisälsi jopa enemmän haastetta kuin viime vuoden rata. Oli mielestäni hyvä, että radalla oli pari vaihtoehtoista reittiä; se lisäsi taktisen pohdinnan osaa. Vaikka vettä oli tänä vuonna verrattain vähän, niin radasta oli silti saatu mielenkiintoinen ja taitoja erotteleva.

Suurkiitokset Kahvila Dagmar, Welhonpesä, Velhon Kota Äkäslompolossa ja Lapin Maria kisojen sponsoroinnista runsailla palkinnoilla.

Teksti: Jarkko Hautamäki
Kuva: Tomi Paronen

Lue myös Kymen Sanomien juttu koskimelonnan superviikonlopusta (maksumuurin takana).

Tulokset: sijoitus, nimi, seura (finaaliin päässeet)

Miehet yleinen
1 Visa Rahkola Tuus-Melojat
2 Petri Syrjäläinen Mikkelin Melojat
3 Onni Eronen Melanvilauttaja
4 Aarne Miettinen Merimelojat

Naiset yleinen
1 Marjaana Terni Pyhtään melojat
2 Tuuli Terni Joensuun Kauhojat
3 Tiia Boman Lieksan melojat
4 Taru Terni Pyhtään melojat

Juniori naiset 18
1 Nea Rautio Kohina
2 Pourmirzaei Artmis Kallan melojat
3 Pourmirzaei Amitis Kallan melojat

Miehet 45
1 Ville Eronen Melanvilauttajat
2 Aarne Miettinen Merimolojat
3 Juuso Järventie Tampereen Vihuri

Kilpailukutsu: Freestyle Suomi-Cup 1/2025

Ajankohta: Lauantai 3.5.2025

Kilpailupaikka: Hirvikoski Pernoo, Kinkkubingo (Koskipoukamantie)

Järjestävä seura: Whitewater Canoeing Finland ry (WWCF)

Sarjat

– Miehet yleinen kilpasarja
– Naiset yleinen kilpasarja
– Junioripojat kilpasarja
– Junioritytöt kilpasarja
– Harrastesarja

Kilpasarjoihin osallistuvalla täytyy olla Melonta- ja soutuliiton kilpailulisenssi. Valmistaudu esittämään kilpailulisenssi ennen kilpailua – kilpailulisenssin tarkastetaan ennen kilpailun alkua.

Harrastesarja on tarkoitettu aloitteleville melojille, joiden taidot eivät vielä riitä kilpasarjan suoritukseen.

Yksilökilpailun sijoitusten perusteella lasketaan myös pisteet myös seurojen välistä Suomi-Cupin kokonaiskilpailua varten.

Aikataulu

11:30 kilpailukokous
12:00 alkuerät, semifinaalit ja finaalit.

Alkuerien jälkeen pidetään noin 45 minutin tauko ennen finaaleja. Kilpailuformaattia voidaan muuttaa olosuhteiden mukaan.

Säännöt

Kilpasarjat: Voimassa olevat Suomen Melonta- ja Soutuliiton Freestylemelontaa koskevat yleiset kilpailusäännöt: Melonta- ja soutuliiton säännöt ja  Freestylemelonnan Suomi-Cup säännöt 2025.

Harrastesarja ja seurakilpailu: Freestylemelonnan Suomi-Cup säännöt 2025.

Ilmoittautuessaan kilpailuun kilpailija sitoutuu noudattamaan kilpailun turvaohjeita ja hyväksyy freestyleresults.com palvelun henkilötietojen käsittelyehdot.

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu

Ilmoittautuminen tulee tehdä viimeistään torstaina 1.5.2025 klo 23:59 kuluessa freestyleresults.com palvelun kautta.

Osallistumismaksu on 17 euroa /meloja (vain yksi maksu jos juniori osallistuu myös yleiseen sarjaan). Maksutiedot toimitetaan perjantaina 2.5.2025. Maksu pankkisiirtona.

Kilpasarjalaisilta kilpailulisenssin voimassaolo tarkastetaan ennen kilpailua. Lisäksi jokaisella osallistujalla tulee olla vakuutus, joka kattaa kilpailemisen freestylemelonnassa.

Lähtölista

Lähtölista julkaistaan perjantai-iltana 2.5.2025 freestyleresults.com palvelussa.

Kilpailun yhteyshenkilöt

Kari Nykänen
0440300967
k_nykanen @ hotmail.com

instagram.com/freestylesuomicup
youtube.com/@freestylesuomicup
facebook.com/freestylesuomicup
freestyleresults.com