Virtaama jatkoi nousuaan (n. 50 m3) ja olihan Vanhikselle lähdettävä uudestaan. Koulujen joulujuhlan jälkeen suunnattin Skodan keula mutkien kautta kohti Helsinkiä. Melojia oli saatu kerättyä mukaan hyvin, vaikka alkuun meinasi näyttää huonolta.
Mukana oli kaksi Vanhiksen ensikertalaista, Pekka ja Juuso. Juuso on melonut enemmän koskessa, mutta Pekan retket ovat keskittyneet enemmän jokiretkeilyn puolelle. Pekalla into oli kuitenkin kova, eikä sitä häirinnyt edes hieman epäsopiva aukkopeite. Peite ei ylettynyt reunoilta kunnolla aukon reunan yli. Katseltiin tätä Pekan kanssa kimpassa yläsuvannossa ja todettiin: ”kyllä sen sitten näkee, haittaako se melontaa vai ei!”. Ensimmäinen virhe!
Mukana oli myös kokeneempi kettu Esa, joka ehti laskea TuusMe:n nuorisojaoksen kanssa ensilaskun meidän vielä yskiessä rannalla noussutta virtaamaa. Esan kanssa sovittiin, että hän jää päivystämään ensimmäiseen isompaan akanvirtaan ja loppujoukkue tulee perässä. Juuso lähti ensimmäisenä liikkeelle, minä seuraavana ja Pekka viimeisenä. Minä ja Juuso päädyttiin pykälää alempaan akanvirtaan kuin Esa, mutta päästiin näkemään Pekan lasku aitiopaikalta. Pekka tuli hieman vinossa S-mutkan kohdalle ja se kostautui alemmassa portaassa, horjahdus ja eskimo-harjoituksiin. Parin yrityksen jälkeen vasten muuria ja homman lopputulos alkoi olla selvä, uimareissu. Näin pään paatin vierellä ja sain varmistuksen epäilyilleni. Loppuporukka jonossa liikkeelle uimarin perään, Juuso, minä ja Esa. Toinen virhe!
Pekka ajautui alimman akanvirran kohdille, näytti kun hän olisi päässyt akanvirtaan. Meloin tässä kohtaa päävirtaa alas ja totesin homman päättyneen onnellisesti ennen kuin se oikeastaan kovin pitkälle ehtikään.
Loppupään aallot aiheuttivat kuitenkin sen verran tekemistä, että ehdin vasta alasuvannossa kunnolla rekisteröimään tilanteen kokonaisuutena. Pekka oli edelleen samoilla kohdin, missä olin hänet ohittanut. Epäilin hänen jääneen seisomaan pohjaan ja hakevan parempaa asentoa kävelläkseen pois. Odottelimme hetken suvannossa, Pekka nosti kätensä ylös, vastasin samalla merkillä ja lähdin melomaan hänen paattinsa perään. Sain paatin kyytiin ja löysin vielä melankin. Meloin varusteet rantaan ja edelleen tilanne oli päällä samassa muodossa kuin aiemmin, tässä kohtaa alkoi käymään ikävän selväksi, että Pekka oli jollain tavalla kiinni jossain. Esa ja Juuso olivat järkevämpinä jääneet alasuvantoon odottamaan tilanteen etenemistä ja näin Esa nousevan alimmalle muurille ja sieltä käsin pyrkivän auttamaan Pekkaa. Hän kahlasi kahden alimman muurin välissä kohti muurin päätä ja Pekkaa. Tässä kohtaa oli kuitenkin rantaryhmän köydet löytäneet perille ja Pekka saanut kaivettua itsensä jumiin jääneestä aukkopeitteestä irti. Tilanne alkoi vihdoin purkaantua. Vielä miehet muuria pitkin kiiveten koskesta ylös, sillan alle ajautuneiden varusteiden nosto rantaan ja puimaan tilannetta kuiville.
Video Pekan laskusta ja pelastustilanteesta.
Kaikkien päästyä kuiville oli vuorossa hetken hengähdystauko ja puinti, mitä siellä tapahtui.
Tässä Pekan oma kirjoitus aiheesta, kun pyysin kommentit:
”HiiPun paatti Pyranha Fusion, oma SnapDragon retkiaukkari, välikuivapuku, neopr. hanskat ja päähine, poolomela, lätkäkypärä.